Tarinan alussa Blanke tapaa ystävänsä Spotien ja muuttaa tämän omistajan luo. Omistaja lähtee Ohuun laskettelemaan ja Higashinarusessa tutustutaan muutamaan Gingasta tuttuun hahmoon. Tarina jäi melko karuun kohtaan ensi kohtaamisen Akakabuton kanssa päätyttyä aika ikävästi. Seuraavaksi pääsenkin kirjoittamaan minua aina kiehtoneesta aiheesta, miten Riki muodosti laumansa.

Lukuja tehdessä muutin myös Blanken ja Spotien omistajan nimen japanilaiseksi. Hänestä tuli Aiko Shimada. Hahmon uusi etunimi on kunnianosoitus Gingaconin maskottina aiemmin toimineen Aikon muistolle. Shimada taas jäänne siitä, kun hahmon alkuperäinen, lapsena keksimäni suomenkielinen nimi kai viittasi jotenkin saareen. Päätin kuitenkin, että on tarinan kannalta luontevampaa, että hahmo on ihan vaan japanilainen täti. Tarinassa hänelle vaikuttaa käyvän aika ikävästi, mutta kuten Koga Densetsu Yoru -tarinoitani lukeneet tietävät, siinä ei ole välttämättä koko totuus...

Blanken tarinaa pääsee lukemaan Hopeisilla Sivuilla.

Koga Densetsu -saagalle luomani universumi sai hiljattain täydennystä myös uuden sivusaagan ja hahmojen muodossa, kun sain inspiraation suunnitella Kurotoralle kumppanin. Kagetoran, Harutoran ja Nobutoran emoahan ei ole koskaan tarinassa esitelty (eikä myöskään Chuutoran kumppania, joka on vielä mietinnässä ja tulee näyttelemään tässä lyhyessä sivutarinassa isompaa roolia). Eri fanithan ovat näistä tehneet vuosien varrella omia versioitaan, joihin en ole isommin tutustunut, mutta päätin nyt tupata omankin lusikkani tähän soppaan.

Hahmo on nimeltään Shura. Hän on puoliksi kaikoira ja puoliksi harmaa norjanhirvikoira. Hän on pentuna eronnut Kurohabaki-klaanista emonsa kanssa ja elelee pitäen matalaa profiilia, jotteivat nämä saisi tietää hänen elossa olostaan. Tarinassa kurkataan myös tämän Ginga Densetsu Weed: Orionissa esiintyvän shinobikoiraklaanin historiaan, aikaa ennen sen Orionissa esiintyvän rauhanomaisen Terumunen johtaja-aikoja.

Shura ja hänen emonsa asuvat Hokkaidolla ja kuuluvat Hakuron laumaan. Shuran emo Louhi esiintyy lyhyesti Blanken tarinassa ja auttaa Hokkaidolle saapunutta Blankea löytämään Hakuron, sekä vinkkaa, miten tältä saa parhaiten apua. Kaksikko ei kuitenkaan lähde mukaan karhunkaatajaisiin, vaikka olisikin taidokkaina shinobeina ja metsästyskoirina varmasti oiva apu taistelussa Akakabutoa vastaan. Syitä tähän on kaksi: Heitä ei naaraina ole koskaan kunnolla luettu lauman sotureiksi ja he ovat elelleet siitä hieman sivussa. Toisaalta Louhi ei koe karhun kaatamisen vieraalla alueella olevan millään tapaa hänen päänsärkynsä.

Myöhemmin kaksikko lähtee tiedustelemaan Susien Imperiumiin selvittääkseen, kuka katkoi johtajan jalan. He osallistuvat myös viimeiseen taisteluun Mustien Susien Imperiumia vastaan ja Louhi on yksi niistä, jotka menettävät henkensä luolaston luhistuessa. Yksinään elelevä Shura vaeltaa myöhemmin Mutsuun ja törmää Kisaragia katsomassa käyneeseen Kurotoraan. Tästä eteenpäin tarina tulee kertomaan tapahtumista, joten ei niistä sen enempää. Ajatuksena selittää, miksi Kurotora päätyi huolehtimaan yksinään niin omistaan kuin veljensä pennuista.

Projektin kunniaksi otin asiaksi piirtää kerrankin kaikki Kurotoran pennut. Harutora (晴虎) (nimen ensimmäinen kanji kääntyy "hare" mikä tarkoittaa aurinkoista, joten nimen voisi kai vapaasti suomentaa Aurinkotiikeri tai Aurinkoinen Tiikeri?) on aina ollut suosikkini veljeksistä. Hän esiintyy myös Koga Densetsu Yorussa ja nousee isänsä seuraajaksi Ran-soturina Suiginin kootessa uuden sukupolven 8 Siriuksen Koirasoturia yhteen.

Mielestäni Kagetora on aina ollut veljeksistä vähiten mieleeni. Alkuun hahmo vaikutti Weed-mangassa kiinnostavalta kapinallisuuksineen, mutta sen jäätyä siitä tuli vaan tylsä, kiltimpi kopio isästään. (Weed-sarja on muutenkin täynnä näitä mielikuvituksettomia isä-kopioita ja Orionin puolella näitä ulkonäön kierrätyksiä aletaan käyttää koko hahmokaartin kanssa.)

Projektia varten lueskellessani innostuin siitä, että Nobutora on alkujaan mangassa punainen brindle, kuten setänsä Akatora. Aika cool. Weed-animessahan hänet oli väritetty tylsän harmaaksi ja piirretty muutenkin vähän vasemmalla kädellä sen lyhyen ruutuajan, mitä hahmolla siinä oli.

Olen alustavasti suunnitellut Nobutoralle isompaa roolia Kai Densetsun tai Koga Densetsun myöhempiin osiin. Eräänä ideana, että hänestä tulisi jonkinlainen roolimalli veljensä Harutoran tyttärelle tämän jäädessä jostain syystä setänsä hoiviin.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä haluaisin esitellä Shuran emon: harmaa norjanhirvikoira nimeltään Louhi. Hän on alkujaan suomalainen hirvikoira ja matkustanut omistajansa kanssa Japaniin metsätysreissulle. Louhi on saanut melko karmean arven silmäänsä hirven sarvesta. Silmä ei ole puhki, mutta katsoo arpisesta kuopastaan sen näköisenä, että naaras mieluummin peittää sen huivilla. Joskus harvoin hän saattaa poistaa huivin pelotellakseen vihollisiaan.

Metsästysreissulla Louhi tapasi Shuran tulevan isän Shingon, joka kuului Kurohabaki-klaaniin. Hän karkasi omistajiltaan, liittyi klaanin jäseneksi ja oppi siellä erilaisia ninjatekniikoita ajan saatossa. Shuran varttuessa hän alkoi kiinnittää huomiota silloisen johtajan, Shingon ja monien muiden soturien melko kyseenalaiseen toimintaan ja päätti häipyä tytär mukanaan. Tämä luonnollisesti suututti Kurohabakit ja nämä koettivat pitkän aikaa turhaan etsiä emoa ja tytärtä. Louhi ehätti kuitenkin menehtyä kivivyöryssä ennen kuin kohtasi kumppaniaan uudelleen.

~~

Louhesta ja Shurasta on todettava, että olen hieman vältellyt harmaa norjanhirvikoira -oc:eiden tekoa Gingaan. Tämä johtuu siitä, että minulla on jo vuosia ollut suunnitteilla oma Suomeen sijoittuva koiratarina, jossa on useampi "norjanharmaa" melko tärkeässä roolissa. Kyseinen tarina uhkaa kuitenkin tällä hetkellä jäädä pöytälaatikkotarinaksi ja idea Shurasta oli minusta sen verran siisti, että päätin nyt käyttää sitä. Ainakin omasta mielestäni Kagetoran veljet näyttävät siltä, että voisivat ihan hyvin olla osittain norjanharmaita, joskin enimmäkseen toki kaita.

Kai Densetsu Shuralle tulee todennäköisesti oma tieto-osio ja galleria Hopeisille Sivuille, mutta itse tarinan ajattelin julkaista Eläintarinakerho Pörrölle suunnitteilla olevassa, vain jäsenille näkyvässä fanitarinaosiossa.

Aihe alkoi mietityttää myös vakavammin: Voisivatko Hopeanuolen ja Akakabuton roolit olla tismalleen samat, vaikka heidän lajinsa vaihdettaisiin toisin päin?

Koko Hopeanuolen tarina lähtee liikkeelle siitä näkökulmasta, että Akakabuto-karhu on uhka ihmisille. Karhujen näkökulmasta katsottuna Akakabuto oli kieltämättä tavallisista karhuista poikkeava yksilö ja aiheutti ikävyyksiä myös niille. Toki Akakabuto myös piti oman lajinsa tai ainakin oman klaaninsa puolia rakentamalla vankkaa vuorilinnaa, jonne ihmisillä, villikoirilla, ulkopuolisilla karhuilla tai muilla pedoilla ei olisi pääsyä. Siellä ainakin Akakabuton oma perhe jälkipolvineen olisi saanut elellä rauhassa, vaikkei Akakabuton kova ja väkivaltainen hallitsemistyyli varmasti ollutkaan karhuille se kaikkein mieleisin. Akakabuto oli myös tietyllä tapaa edistyksellinen - tai sellaisen mielikuvan ainakin taistelu Madaraa vastaan antoi. Karhujen oli tavatonta ylipäätään liittoutua laumoihin, vaan reviirille tunkeutuneet muut karhut saatettiin jopa surmata. Akakabutolle oli kenties Goheen luodin vuoksi kehittynyt paitsi julmempi luonne, myös syvempi strategisempi äly? Jo ennen ampumista (Ginga Densetsu Riki -mangassa) Akakabuto toimii karhuille hieman epätyypillisesti mm. saalistamalla röyhkeästi ihmisten karjaa, jonka jälkeen kyläläiset kääntyvät Gohee-ukon puoleen.

Hopeanuolen sankaritarina alkaa siitä, että hän syntyy tiikeriraitaisena koiranpentuna luoden ihmisille toivoa päästä Akakabuton aiheuttamasta uhasta. Entä, jos hän syntyisikin tiikeriraitaisena karhunpentuna? Voisiko Hopeanuoli silti nousta tarinansa sankariksi ilman, että koko tarinan ihmisnäkökulma heitettäisiin roskakoppaan? Loppujen lopuksihan Hopeanuoli todella nousee kaikkien arvostamaksi luonteensa puolesta, johon kuuluvat rohkeus, kyky myötätuntoon ja hyvät johtajaominaisuudet. Päävihollisensa Akakabuton tavoin myös Hopeanuoli osoittaa strategista älykkyyttä ja tämä ilmenee jo hyvin nuorella iällä mm. ajoittaisella tottelemattomuudella Benin ja Rikin käskyjä kohtaan tilanteen niin vaatiessa. Mitä, jos karhut olisivatkin Akakabuton sijaan saaneet Hopeanuolen kaltaisen johtajan, jolla olisi toki ollut voimaa, mutta myös oikeudenmukaisuutta? Kuinka paljon karhu-Hopeanuolen tapa johtaa muita karhuja olisi loppujen lopuksi eronnut karhu-Akakabutosta? No, Hopeanuoli tuskin olisi ainakaan tappanut Harppuunakarhua muitta mutkitta.

Mutta olisiko Hopeanuoli-karhu ollut uhka ihmisille koirineen?

Kenties, jos nämä olisivat aiheutaneet uhkaa karhuille. Uskon, että Hopeanuoli olisi karhunakin puolustanut heikompiaan, pienempiä karhuja ja toisaalta vaatinut myös lajitovereiltaan moraalista ja oikeudenmukaista käytöstä. Koira-Hopeanuolihan raivostui nähtyään Johnin surmaavan karhunpentuja. Uskon, että karhu-Hopeanuolella olisi vastaavasti myötätuntoa koiria ja ihmisiä kohtaan ja hän todennäköisesti toimisi ensisijaisesti estääkseen ihmisten ja karhujen väliset konfliktit. Tilanteen eskaloituessa tappeluksi koira-Hopeanuoli ei kuitenkaan epäröinyt paljastaa hampaitaan karhuille, vaikka koirat tai ihmiset olisivatkin tilanteen saaneet aikaan. Tältä pohjalta voisin olettaa, että vastaavasti Hopeanuoli-karhu menisi väliin nähdessään ihmisten tai koirien yrittävän vahingoittaa toisia karhua, vaikka kyseinen karhu olisikin itse sen aiheuttanut hyökkäämällä näiden kimppuun. Harvinaislaatuisen hyvät taistelutaidot omaavana Hopeanuoli-karhu varmasti pystyisi ratkaisemaan nämä tilanteet karhujen hyväksi, mutta todennäköisesti säästäisi vihollisten henget, jos mahdollista. Kenties tämäntyyppiset tapaukset saisivat pikku hiljaa ihmiset ja koirat tajuamaan jättää Kaksoissolan karhut rauhaan?

Homma menee mielenkiintoiseksi, jos lisäämme mukaan kuvioihin Akakabuto-koiran. Hahmon säilyttäessä alkuperäisen luonteensa hän tuskin olisi koiranakaan mikään mukava tapaus. Kenties ihmisten toimesta kaltoin kohdeltu ja vihainen kulkukoira, joka alkaisi (hieman Rikin tapaan) koota ympärilleen vahvojen koirien armeijaa?

Akakabuto saattaisi koiranakin olla ihmisille uhka, mikä asettaisi rauhantahtoisen Hopeanuoli-karhun hyvin mielenkiintoiseen asemaan. Akakabuton koiralauma tuskin menestyisi kylässä, joten se joutuisi viimeistään kasvaessaan isommaksi vetäytymään vuorille, jolloin syntyisi vääjäämättä reviirikiista Hopeanuolen karhujen kanssa. Koirana Akakabuto tuskin voisi noin vain ottaa Kaksoissolaa itselleen, vaan saattaisi jopa päätyä käyttämään tukikohtanaan samaa kalliota kuin Ohun armeija Rikin johtaja-aikoina.

Ihmiset eivät tietenkään olisi mielissään voimakkaasta kulkukoirasta, joka hyökkäilisi ihmisten kimppuun ja tuskin olisi kovin armelias heidän koirilleenkaan - ei Akakabuto karhunakaan piitannut vieraista karhuista, kuten Harppuunakarhun osalta näimme. Saattaisi tulla tilanteita, joissa koira-Akakabuto laumoineen tai jokin sen osasto hyökkää metsällä, metsätöissä tai laskettelemassa olevien ihmisten kimppuun ja karhu-Hopeanuoli rientäisi hätiin. Kenties ihmiset alkaisivat tämän myötä pitämään Hopeanuolen komennossa olevista Kaksoissolan karhuista? Voisiko tilanne kääntyä niin hurjasti päälaelleen?

Toki kiinnostavaa pohtia myös mahdollisuutta, jos Akakabuto olisikin vain harvinaisen kovapäinen metsästyskoira - vaikkapa Goheen karhukoira. Tällöin joudumme joko
a) hylkäämään ihmisnäkökulman pitääksemme Hopeanuolen edelleen hyviksenä, tai
b) tekemään Akakabutosta pääsankarin, tai
c) unohtamaan koko perinteisen hyvis-pahis -asetelman ja näkemään hahmot tarinassa hieman moniulotteisempina.

Akakabuto voisi olla ristiriitainen anitsankari-päähenkilö, joka kärsii saamastaan aivovammasta (luodin sijaan kyseessä voisi olla vaikka silmän puhkaissut pitkä karhun kynsi, joka aiheutti samankaltaisen keskushermostovaurion tehden hänestä levottoman ja agressiivisen, sekä vaikuttaen koiran kokoon merkittävästi?) Tarinassa seuraisimme hänen kamppailuaan omia sisäisiä demoneitaan vastaan ja toisaalla taas hyvää tahtovan, ihmisten väärinymmärtämän Hopeanuoli-karhun taistelua Kaksoissolan karhujen rauhallisen elämän puolesta. Goheelle voisi kenties herätä ristiriitaisia ajatuksia aina vain hullummaksi muuttuvasta koirastaan. Akakabuto saattaisi jopa raivopäissään purra isäntäänsä tai aiheuttaa muuten tämän loukkaantumisen?

Spekulaatioita voi mutkistaa lisäämällä mukaan kuvioihin muitakin hahmoja, vaikkapa Akakabuton hoiviinsa ottavan Daisuken tai Kaksoissolaa alkuun määrätietoisesti hallitsevan Riki-karhun, jonka pentu Hopeanuoli-karhu olisi. Toki voimme myös pitää muut tarinan karhu- ja koirahahmot alkuperäisissä rooleissaan ja pohtia, miten tarina olisi mennyt, jos Akakabuto-koira olisikin ollut Rikin pentu, karannut ihmisiltä, liittynyt villikoiriin, yms.? Jotenkin epäilisin, että esimerkiksi Sniper olisi saanut aika kovaa kyytiä ja Akakabuto olisi hyvinkin saattanut jo heti alkuun pyrkiä ottamaan tai ottanut lauman itselleen - ehkä jopa surmannut Rikin?

Mitä luulette, olisivatko lajien roolit kääntyneet päälaelleen, jos Hopeanuoli olisi ollut karhu ja Akakabuto koira? Vai olisiko Akakabuto-koira ollut tarinan urhea sankari?

Musikaalin ensimmäinen osa Ystävyyden siteet tulee DVD:lle 9. joulukuuta eli reilun viikon kuluttua. Päästyäni katsomaan sen uudestaan teen varmasti vielä lisäanalyyseja. Tämä artikkeli on nyt sen pohjalta, mitä muistan ensi-illasta.

Halusin tai en, vertaan tätä teosta väkisinkin suomalaisfanien tekemiin Hopeanuoli-musikaaleihin, sekä Weed-musikaaliin, jossa olin mukana itsekin. Rehellisesti sanottuna pidän enemmän näistä suomalaisista faniproduktioista, koska niissä oli käytetty alkuperäistä Ginga-animeista tuttua musiikkia ja ne olivat huomattavasti uskollisempia alkuperäisteokselle. Toki Japanin musikaali toi virkistävää uutta näkökulmaa moniin hahmoihin. Eräs isoimmista plussista on Hyenan isompi ja aavistuksen miehekkäämpi rooli alkuperäistarinaan verrattuna. Goheen sijoittaminen kertojan rooliin oli myös mainio veto.

Hiroki Sana Hopeanuolen roolissa

Pidin musikaalin asuja pääasiassa onnistuneina sikäli, että hahmot olivat helposti tunnistettavissa. Näyttelijät vetivät roolinsa pääasiassa hyvin, joskin ajoittain häiritsi, miksi Riki esitettiin niin pelokkaana mahtipointtisen alkukappaleen aikana. Samoin Hopeanuolen hahmolta olisin ajoittain kaivannut sitä rohkeaa ja pelotonta karhukoiran luontoa. Toki on hienoa, että sankareihin tuodaan ripaus inhimillisyyttä, mutta voisi sitä ilmentää muillakin tavoin kuin pelokkuudella.

Musiikki oli komean kuuloista, muttei vedä vertoja alkuperäisille Ginga-biiseille. Minusta hieman huono veto lähteä tekemään koko joukko uusia kappaleita sen sijaan, että olisi ammennettu GNG-animen upeita kappaleita ja kenties tehty niistä uusia versioita. En tiedä sitten, vetoaako tämä musiikki japanilaiseen yleisöön. Omaan korvaani monet kappaleet olivat vähän kummallisia, enkä yleensä kuuntele tämäntyylistä musiikkia. (Haha, se olisikin, kun tehtäisiin Hopeanuoli-musikaalista joku raskaan suomimetallin versio!) On musiikissa silti hetkensä ja se on paikoitellen tunnelmallista ja liikuttavaa. Mieleenpainuvimpina trailerissakin kuultu Akakabuton ja Rikin taistelusta kertova Tatakainomonogatari ja Johnin biisi GSD (German Shepherd Dog). Jälkimmäinen oli tosin esityksessä ehkä enemmän hämmentävä kuin vaikuttava. Ihan menevä biisi kuitenkin.

Monien muiden tavoin olin minäkin harmissani, kun se tarinan ainoa naishahmo eli Cross oli jätetty kokonaan pois. Tässä ennen artikkelin kirjoittamista vilkaisin Future Filmin julkaiseman trailerin musikaalin toisesta osasta. Siinä Benin kanssa nähtävä valkoinen koirahahmo vaikuttaa siltä, että voisi hyvinkin olla Cross:

Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen sisääntulo ja rooli hänelle on kirjoitettu. Pidän peukkuja sen puolesta, että Crossilla olisi alkuperäistarinaa parempi rooli, kun kerran muitakin muutoksia on tarinaan tehty. Trailerissa esitellään myös muutama muu hahmo, jotka tulevat esiintymään kakkososassa. Mm. Benizakura, Kisaragi ja Bill.

Ensimmäisessä osassa omituisesti poissaolollaan loistanut Sniper nähdään myös toisessa osassa. Hyvä juttu, tuntui omituiselta katsoa Hyenaa juonimassa yksinään. Ei sillä, oli hauska päästä näkemään enemmän esimerkiksi Hyenan ja Smithin vuorovaikutusta.

Pidin kovasti tavasta, jolla Gohee oli toteutettu. Hän on muutenkin yksi suosikkihahmoistani Gingassa.

Sen sijaan toinen puuttumaan jäänyt erittäin merkittävä hahmo, nimittäin Daisuke, loistaa edelleen poissaolollaan. Ymmärrän toki, että musikaalista joudutaan karsimaan sisältöä, eikä Daisuke ollut Suomenkaan Hopeanuoli-musikaalissa. Siinä tosin ohitettiin koko Hopeanuolen pentuaika, joten Daisuken poisjäänti tuntui luontevammalta. Japanin versiossa tämä osuus tarinasta viedään läpi Goheen ja Johnin voimalla, mikä oli hieman omituisen tuntuinen veto.

Kakkososan traileri oli varsin vaikuttava ja odotan innolla sen näkemistä. Varmasti menen katsomaan, jos siitä tulee elokuvanäytös. Ykkösosassa Akakabuto oli toteutettu hieman jännästi lavaste-elementeillä, mutta toisessa osassa myös karhulla on varsin elävästi rooliinsa asettuva näyttelijä.

Ajoittain näyttelijät liikkuvat lavalla koiramaisemmin, ajoittain ihmisten tapaan

Hopeanuoli-musikaalista on kirjoitettu muutama arvostelu, osa aika kriittiseen sävyyn. Innokkain taisi olla Seiskan artikkeli, jonka kirjoittaja vaikuttaisi nuorena katsoneen Hopeanuolensa. Hesarin väsyneestä artikkelista sen sijaan tuli olo, ettei sen kirjoittaja ollut edes katsonut koko musikaalia. Myös Episodi ruoti musikaalia melko ala-arvoisin sanakääntein.

Mielestäni tätä musikaalia arvioidessa tulisi pitää mielessä, että se on tehty japanilaiselle kohdeyleisölle. En itse ole katsonut muita japanilaisia musikaaleja niin en osaa arvioida, millä tavoin niiden tyyli eroaa länsimaisista yleisellä tasolla. Ja mitä tulee Episodin esittämään väitteeseen pienestä rajatusta yleisöstä niin pakko huomauttaa, että Animeconissa suomalainen Hopeanuoli-musikaali veti kevyesti pääsalin täyteen. En itse puhuisi mikromarkkinoista.

En myöskään allekirjoita Episodin artikkelissa esitettyä näkemystä, että Hopeanuoli-anime pitäisi tuntea tarkoin tätä musikaalia katsoessa. Musikaalin juoni näet poikkeaa sen verran melko paljon alkuperäisestä tarinankulusta, että ainakin omalta kohdaltani koin alkuperäisteoksen tarkan tuntemuksen olleen musikaalia katsoessa enemmänkin rasite kuin etu. Se on lienee kuitenkin totta, että tätä menevät katsomaan nimenomaan Ginga-fanit.

Kaikki löytämäni artikkelit tuntuisivat harmillisesti enemmän referoivan alkuperäistä Hopeanuoli-tarinaa taustatietona kuin analysoivan itse musikaalia. Jään nyt odottelemaan, että pääsen katsomaan musikaalin DVD:ltä ja suorittamaan Japanin musikaalista vielä tarkemman analyysin!

Piirsimme Jokuran kanssa yhteistyönä Pörrön maskotti Scutin ja Hopeanuolen läppäämään tassuja toisiaan samalla tapahtuman kunniaksi hiukan cosplayaten.

On ollut virkistävää puuhata pitkästä aikaa Gingan parissa jotain. Olin todella iloinen siitä, miten hyvin mukaan kysytyt tahot lähtivät mukaan. Paikalla on Suomen Hopeanuoli-fanit ry pöytineen ja Pörrön pöytään tulee myyntiin Ginga-tuotteita Urumilta, Sangatsu Mangalta, SaQe Artilta ja Kaaoksen Korpilta. Pieni osuus myynnistä menee Pörröconin ja Harrastusseura Revontulen toimintaan ja loput näille yrityksille ja taiteilijoille itselleen. Hopeanuoli-faniyhdistys toki pitää oman pöytänsä myynnit.

Yllätyin vähän, miten paljon hommaa tällaisen pikku tapahtuman järjestäminen vaatii. Yhteistyötahojen kanssa piti organisoida tuotteiden lähetykset, Helsingin kaupungilta hakea tapahtumaluvat ja vieläpä metsästää pöydät vuokralle, sekä organisoida niiden ja muun tavaran kuljetus paikan päälle. Kaikeksi huipuksi järjestäjäporukkamme meinasi jäädä ilman musikaalin lippuja, kun Tennispalatsin näytös näytti tovin aikaa loppuunmyydyltä. Onneksi lippuja kuitenkin sai vielä.

Olen silti tosi iloinen, että homma lähti pyörimään ja aikataulut on nyt saatu lyötyä lukkoon. Nyt vielä sormet ja varpaat ristiin hyvän sään puolesta. Sekä tietenkin, että Ginga-fanit löytävät Hopeatorille! Toki tässä on myös hyvä paikka satunnaisille ohikulkijoille tutustua Pörröön ja Suomen Hopeanuoli-faneihin. Varmasti on niitäkin, jotka muistavat Hopeanuolen nuoruudestaan, vaikkei sarja nyt aikuisiällä mitään isoa osaa elämässä näyttelisikään.

Itse musikaalia odottelen suurella mielenkiinnolla. Iloisen tapahtumapäivän päätteeksi laitamme kimpsut ja kampsut kasaan tuntia ennen näytöstä ja menemme itsekin katsomaan sen. Tämän jälkeen suunnitelmissa on oman porukan jälkianalyysit ja mukavaa hengailua, sekä seuraavana päivänä Harrastusseura Revontulen vuosikokous. Ja toki samalla hauska tapahtumaviikonloppu kavereiden kanssa.

"Tekniikan nimi on Raikaken!"

Yoru kouluttaa shinobitaitonsa sekä omille pennuilleen, että adoptoimilleen hybridikarhuille. Etualalla naaraspentu Tamiko, taustalla Takuma, sekä Yorun ja Yukimuran pennut. Yläoksalla makaava Shiori on pennuista toisiksi vanhin. Tällä Yorun tyttärellä näkyy hauskasti sekä pentujen isän Yukimuran, että heidän isoisänsä Smithin piirteet. Aikuisena Shiori saa myös jokusen arven päähänsä.

Vanha piirrokseni Shiorista aikuisena. Ajattelisin hahmon omaavan hiukan samanlaista karismaa kuin Jouji.

Oikeassa alakulmassa näkyy Shiorin isosisko Sumiko, pentueen vanhin. Hänellä on puolipystyt korvat ja musta Koga-harja, mutta muuten samankaltainen väritys kuin Yukimuralla.

Vanha piirros Sumikosta

Sumikon vieressä istuu siskosten pikkuveli Susumu. Hän muistuttaa melko paljon Kurojakia ulkonäöltään, mutta omaa kirkkaanoranssin harjan. Ja kyllä, päätin, että pesueen urokset ovat tällä kertaa ne pahnanpohjimmaiset, kun Gingassa se tuppaa muuten aina menemään toisin päin!

Vanha piirros Susumusta.

Viereisellä oksalla keikkuu sitten pentueen nuorin, Taro. Hän muistuttaa melko paljon akitaa, mutta turkin väri on sama kirkkaanpunainen kuin Kogilla Hopeanuoli-animessa.

Vanha piirros Tarosta.

Sisarusten kanssa samassa puussa oleva karhunpentu on tosiaan Tamikon veli, Monsoonin poika ja Akakabuton lapsenlapsi Takuma. Apinoita vastaan käydyn sodan myötä vihollisuuksista pelkän lajin perusteella tarpeekseen saanut Yoru päätti adoptoida tämän orvoiksi jääneet pennut Suiginin surmattua sisarusten hybridikarhuemon. Suigin kauhistui ensin, mutta ajan myötä hyväksyi asian pitkin hampain.

Suigin muuten menetti silmänsä kyseisessä taistelussa. Sattumalta sisarukset törmäsivät Blanken entiseen emäntään, joka parsi verta vuotavan kovan onnen soturin kasvot takaisin kasaan hieman karkein pistoin ja hoiti Suiginia mökissään, kunnes tämä oli toipunut.

Suigin ja isommaksi kasvanut Takuma saapuvat Ohuun ja pelästyttävät Weedin. "Mitä nyt? Eikö ylipäällikön isosisko saakaan asiaankuuluvaa tervehdystä?"

Myöhemmin nuoret shinobikarhut osallistuvat sotaan Ohua uhkaavaa jumalkeisarinna Theiaa vastaan antaen aikamoisen lisävoiman koira-armeijalle! Täysikasvuisena Takuma on samaa kokoluokkaa kuin isänsä Monsoon ja isoisänsä Akakabuto. (Kuvassa Takuma lienee teini-iässä. :'D)

Orion-sarjan alkutapahtumissa Suigin loukkaantuu tulivuoren purkauksessa jäätyään maanvyörymään. Takuma ja Tamiko pelastavat hänet ja pakenevat yhdessä koirasisarustensa kanssa Kurohabakia Sahaliniin. Vaikeuksien myötä tämä omituinen villikoirista ja hybridikarhuista muodostuva poppoo onnistuu saamaan rauhan Sahalinissa elävien sotakoirien ja hybridikarhujen välille. Takumasta tulee Maximin seuraaja tämän erikoisen yhteisön marsalkkana.

Myöhemmin Orion joutuu pyytämään Takumalta apua, kun Suiginin kieroon kasvanut tytär Kiba hyökkää Ohuun. Odotan todella, että pääsen työstämään tätä Koga Densetsu -saagan viimeistä osaa, jossa asetelmat kääntyvät päälaelleen: legendaariseen karhukoirasukuun syntynyt valkea narttu onkin häijy pahis ja Akakabuton jälkeläinen tarinan sankari!

Innostuin tässä sairasloman ratoksi tekemään kuvituksia Koga Densetsu Yoruun. Ajattelin, että olisi kiva kertoa hieman tarkemmin kuvien taustoista. Tässä artikkelissa käsittelen viimeisintä piirrostani ja kerron sen teosta vaihe vaiheelta.

Luonnosteluvaihe. Yleensä teen aika karkeat luonnokset, joiden pohjalta piirrän suoraan puhtaaksi. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Aika usein, jos tästä vaiheesta lähtee tekemään tarkempaa luonnosta, siitä tulee usein parempi kuin se lopullinen "tussattu" versio. Tästä syystä koen yleensä mielekkäämmäksi piirtää lopulliset viivat suoraan karkeaan hahmotelmaan. Tämä säästää myös aikaa. Tämä luonnos on melko tarkka verrattuna karkeimpiin söhryihini, joiden pohjalta olen tehnyt lopulliset viivat. Eritoten käsin piirtäessä luonnokseni ovat yleensä todella epämääräisiä.

Piirrettyäni pari kuvaa liittyen Koga Densetsu Takumaan aloin pohtia, että olisi kiva tehdä piirros Blankesta, Yorusta ja Suiginista. Päädyin tilanteeseen, jossa Blanke on tullut pelastamaan pennut kulkukoirilta ja käskee tyttäriään pakenemaan voidakseen keskittyä pelastamaan Jackin. Tämä on myös viimeinen kerta, kun sisarukset näkevät Blanken elossa. Ajattelin, että tilanteessa varsinkin Yorulle voisi jäädä muisto emostaan suurena soturina, joka ei epäröinyt asettaa henkeään vaaraan ylivoimaiselta vaikuttaneen vihollisen edessä pelastaakseen poikansa. Yoru on sitten ajan kanssa pyrkinyt kasvamaan emonsa veroiseksi soturiksi.

Viivapiirros. Tästä saisi kivan värityskuvan! Kokeilin poikkeuksellisesti tehdä taustan tässä kohtaa. Varsinkaan mitään ruohonkorsia en yleensä piirtele viivapiirrokseen, vaan teen taustan aika usein jälkikäteen. Tausta on kuitenkin tärkeä osa kuvaa ja yritän nykyään potkia itseäni vähän panostamaan niihinkin. Olen aina ollut aika laiska piirtämään taustoja. Tämä ainakin elävöittää kokonaisuutta mukavasti.

Pentuja on jotenkin todella vaikea piirtää. Erityisesti Suigin tuotti haastetta. Olisin halunnut häneen vähän lisää Ginmäisyyttä/Weedmäisyyttä. Suigin on jäänyt uhmakkaasti murisemaan heidän kimppuunsa hyökänneille täysikasvuisille koirille. Tällä koitin vähän tuoda ilmi hahmon tuossa kohtaa vielä pimennossa olevaa sukulaisuutta Giniin ja Weediin. (Suigin on siis Weedin kadonnut sisko, jonka Blanke adoptoi löydettyään tämän lumihangesta muutaman päivän ikäisenä.)

Väritys. Jotenkin pidän kuvan tästä versiosta eniten. Se on mukavan selkeä ja tunnustan, että mieleni teki jättää se tällaiseksi. Yorun mustien osien kuuluisi oikeastaan olla saman värisiä kuin Blanken turkki, mutta olin juuri värittänyt aikuisen Yorun Raikaken-kuvaan (seuraavassa artikkelissa) tuollaisella sinertävänharmaalla ja se toimi mielestäni kivasti. Tuo väritys tuo enemmän esiin Smithin piirteitä.

Tarina etenee niin, että Yoru ja Suigin pakenevat paikalta ja Blanke jää yksin taistelemaan Yorun veljen Jackin kimpussa olleen kulkukoirarosvojoukon kanssa. Ohun shinobiveteraani löylyttää roskajoukon helposti, mutta siitä paennut luihu akitauros nimeltä Ted valehtelee Suiginille ja Yorulle jengin tappaneen Blanken ja Jackin. Yorusta ja Suiginista tulee Tedin käskyläisiä vähän samaan tyyliin kuin Mel oli Bluen juoksupoikana. Jossain kohtaa Suigin kyllästyy (hieman samantyylisesti kuin Hookin veli) ja alkaa uhoamaan Tedille, jolloin tämä löylyttää pennut. Paikalle ilmestyy Kyoshiro laumoineen ja antaa Tedille selkään. Yoru ja Suigin liittyvät hänen laumaansa.

Varjostus. Kuva saa lopullisen muotoonsa. Päätin vasta tässä vaiheessa, että ilta olisi laskeutumassa. Sitä olisi oikeastaan kannattanut miettiä jo väritysvaiheessa, olisin ehkä valinnut hieman eri sävyt esimerkiksi ruohikkoon ja Suiginin turkkiin. Lisäsin Suiginille myös tiikeriraidat, koska tykkään korostaa, että sillä perkele on sellaiset!

Blanke ei enää löydä tyttäriään löylytettyään kulkukoirat. Hän vie Jackin Kogaan veljensä Tesshinin hoiviin ja lähtee vaeltelemaan pitkin maita ja mantuja etsien kadonneita pentujaan. Aikaa kuluu ja Blanke törmää Hougenin laumaan. Nähdessään ylipäällikkö Ginin näiden vankina Blanke raivostuu ja syöksyy pelastamaan tätä välittämättä seurauksista. Hougen alaisineen tappaa Blanken. Hurja taistelu kuitenkin valaa rohkeutta Hougenin joukkoon päätyneisiin Ohulle yhä uskollisiin sotureihin. Lefty, Tommy ja Rossi hautaavat Blanken Hougenilta salaa ja rohkaistuvat tämän esimerkin myötä myöhemmin auttamaan Johnia, Hiroa ja Reikaa pakenemaan. (Yksi esimerkki siitä, miten olen fanitarinassani pyrkinyt myötäilemään ja täydentämään alkuperäistä Ginga-saagaa.)

Yoru ja Suigin kuulevat vasta myöhemmin Blanken kohtalosta. Kyoshiron yhdistäessä voimansa Weedin kanssa heistäkin tulee Ohun sotureita - mitä he oikeastaan olivat jo syntyjään. Luonnollisesti sisarukset ovat täysillä mukana sodassa Hougenia vastaan kostaakseen emonsa kuoleman. Kogien myötä myös Jack tavataan uudelleen, joskin tämä on Kogassa alkanut kasvaa perin omituiseen suuntaan.

Aikoinaan tuollaiset fanisivustot olivat aikalailla ainoa paikka saada tietoa Hopeanuoli-sarjasta. Leikatun version Suomi-VHS:ien kaudella sivustoilla jaettiin kuvia ja videopätkiä pois leikatuista kohtauksista. Kipsun Hopeanuoli-sivut oli pyhitetty kertomaan Akakabuton kukistumista seuranneesta susisaagasta, joka oli tuolloin vain japaniksi ja koreaksi julkaistussa Hopeanuoli-mangassa. Ja totta kai näille sivustoille aikanaan tuli tietoa myös Weedistä ja muista jatko-osista. Osalla sivustoista oli myös aktiivisia Hopeanuoli-keskustelufoorumeita. Kaksoissolan foorumi on edelleen pystyssä ja käyn siellä välillä itsekin kirjoittelemassa.

Hopeisille Sivuille 2017 tekemäni ulkoasu

Nykyään lähestulkoon kaikki Hopeanuolta koskeva tieto on koottu suomenkielisenä Gingapediaan. Niin kauan kuin se on pystyssä, tuntuu hieman turhalta lähteä virittelemään Hopeanuoli-fanisivuille mitään tieto-osioita. Tavallaan kyllä kaipaan sitä fanisivujen kultaista aikakautta ja tuntuu harmilliselta, että se on painunut unholaan. Yrittäessäni pohtia jotain järkevää syytä ylläpitää Ginga-sivustoa tulin ajatelleeksi osa-aluetta, jota wikeihin harvemmin laitetaan: fanitarinoita! Ja totta vie, minulla on aika laajaksi rönsyillyt fanitarina Gingasta. Päätin siis pyhittää Hopeiset Sivut sille.

Vuonna 2017 aloin rakentaa sivustoa uudelleen vanhalla Äffän Blanke-sivujen teemalla. (Äffä on vanha nimimerkkini, jos joku ihmettelee.) Projekti lässähti, kun menetin yllättäen sivujen domainin maksamatta jääneiden laskujen takia (hupsis) ja silloin elämässä oli paljon kaikkea muuta Ginga-fanitusta niin sivuston pystyttely jäi siltä erää.

Tätä nykyä harrastan muita juttuja ja Hopeanuoli-fanihommat ovat jääneet vähemmälle. Se on tuonut mukavasti tilaa keskittyä sillä saralla tuohon fanitarinaan silloin, kun intoa Hopeanuoli-juttuihin on. Ja fanitarinahan tarvitsee jonkin julkaisualustan. Vuodatus sopisi siihen muuten, mutta nuo mainokset ovat täällä aikalailla karanneet käsistä.

Hopeisten Sivujen mobiiliulkoasu

Ostin joku aika sitten nykyisellä nimelläni kulkevan domainin Raezla.com, jonne rakentelen hissukseen luoviin harrastuksiini keskittyvää kotisivua. Päätin ottaa tuon sivutilan hyötykäyttöön myös Hopeisten Sivujen osalta, koska omaa domainia en viitsi enää ruveta sille maksamaan. Näin ollen Ginga-sivuni löytyvät jatkossa osoitteesta www.raezla.com/hops

Tällä hetkellä sivuilta löytyy melko laajat tietopaketit Blanken tarinasta ja Koga Densetsu Yorusta (tarinan Weedin aikaan ja myöhempien sarjojen aikaan sijoittuva jatko-osa) gallerioineen, juonineen ja hahmoesittelyineen. Itse fanitarinaakin tulee luettavaksi, jahka ehätän käymään vanhoja tekstejäni läpi, korjaamaan ne ja lisäämään sivuille. Olen toisaalta harkinnut, että alkaisin kirjoittaa Blanken tarinaa alusta.

Sarjakuvanakin olen tuota yrittänyt aloittaa sen miljoona kertaa, mutta into lässähtää aina pariin ekaan sivuun. Sarjakuvan tekeminen on aika työläs prosessi ja itselleni kirjoittaminen on huomattavasti luontevampaa. Viime päivinä olen piirrellyt hieman kuvitusta tarinaan liittyen (teen niistä oman artikkelinsa) siinä toivossa, että ne herättävät porukan mielenkiintoa itse tarinaa kohtaan. Nykyäänhän jengi ei oikein jaksa enää lukea mitään, vaan kaikki pitäisi olla jossain auditiivisessa muodossa. Yksi mielessä käynyt idea onkin, että voisin lukea Koga Densetsut ja tehdä niistä Youtubeen videoita, joissa nuo piirtämäni kuvitukset voisivat pyöriä taustalla. Siis jahka saan tarinan johonkin yhtenäiseen muotoon, jos nyt satun jaksamaan. Videoiden teko kumminkin on aika työläs prosessi sekin...

Blanke ja Ruohometsän kansa -fanihahmoni Inlerni

Blanken tarina ei suinkaan ole ainoa keksimäni fanitarina. Olen vuosien varrella kehitellyt niitä yhteen, jos toiseen sarjaan. Yksi rakkaimmista on Ruohometsän kansaan keksimäni fanitarina Wolfarfest Down, jonka päähenkilönä seikkailee musta kaniininaaras nimeltä Inlerni. Minua houkuttaisi kovasti tehdä myös sille hiukan vastaavat sivut tai sitten ympätä WD myös Hopeisten Sivujen yhteyteen. Siinä ja Koga Densetsussa on paljon samaa: päähenkilönä vahva naaras (Inlerni on vieläpä jonkun sortin pahis alkuperäiseen tarinaan nähden) ja fanitarina on kehitetty myötäilemään alkuperäisen tarinan juonta täydennellen siinä olevia aukkoja.

Molemmat tarinat olen alkujaan keksinyt varsin nuorena ja sitten vuosien varrella täydentänyt niitä vähän kieli poskella katsellessani/lukiessani Gingaa ja RK:ta. Koga Densetsu Yoruun on upotettu nykyisellään aika paljon sitä turhautumista, mikä minulla alkoi syntymään Weedin myöhempiä saagoja ja sitä seuranneita jatkosarjoja lukiessa. Gingasta puuttuvat vahvat soturinartut, karhuille ei anneta mahdollisuutta olla hyviä tyyppejä ja eeppinen susisaaga on harmillisesti unohdettu. Nämä kaikki asiat on korjattu KDY:ssä. Myös Blanken tarinassa on tätä samaa, mutta ehkä hiukan laimeammin. Olen havainnut vaikeaksi löytää motivaatiota kirjoittaa Blankea, kun Yorussa on sellaisia mielenkiintoisia hahmoja kuin Hopeanuolen bad ass -tytär Suigin ja Monsoonin shinobikarhuiksi koulutetut puolihybridipennut, jotka kuuluvat Ohun liittoumaan... Niin ja aivan saagan lopussa Hopeanuolen tyttärentyttärestä tulee uusi pääpahis, joka voidaan voittaa vain kääntymällä tämän edellä mainitun Monsoonin pojan, Takuman, puoleen...

Toivon todella, että saan tämän fanitarinan joku kaunis päivä pakettiin. Siinä mielessä näyttää epätoivoiselta, että aloitin kehittelemään tätä tarinaa 20 vuotta sitten. Intoa silti edelleen piisaa, katsotaan, mihin se johtaa!

Vuosi 2022 on myös Hopeisten Sivujen 20-vuotisjuhlavuosi (jos unohdamme tämän muutaman vuoden tauon tässä välissä) ja jo ihan sen kunniaksi koitan pitää Hopeisia Sivuja aktiivisina tästä eteenpäin. Sivustolle on vielä tulossa historiaan sijoittuvaa Koga Densetsu Kurohoshia käsittelevät osiot, sekä tietenkin kyseinen tarina hieman korjattuna.

Huom! Artikkeli sisältää spoilereita suomeksi ilmestyneistä Noahin pokkareista, sekä Last Warsista ja Orion-sarjasta!

Siitä on vierähtänyt tovi, kun luin edellisen osan. En totta puhuen kovin tarkkaan enää sen vuoksi muista, mitä sarjassa on edes aiemmin tapahtunut. Se on melko suoraa jatkoa Last Warsista, joka päätyi harmikseni Siriuksen ja Monsoonin kuolemaan. Elättelin paljon toiveita, että seuraava sukupolvi olisi tehnyt rauhan karhujen ja koirien välille menneisyyden traumoista huolimatta. Se olisi tuntunut oikeudenmukaiselta ja opettavaiselta tarinalta. Nyt lähdettiin vähän dramaattisemmalle tielle ja kai siinäkin oma jännyytensä on.

Noah lähtee käyntiin tilanteesta, jossa tarinan päähenkilönä edelleen toimiva Orion on järkyttynyt veljensä menettämisestä ja kuljeksii ympäriinsä. Hän tutustuu Noah-nimiseen koiraan, joka itse asiassa on hengissä joesta aikoinaan selvinnyt Hyena. Minusta on todella ilahduttavaa, että myöhemmin yhdeksi Gingan suosikkihahmoikseni nousseesta koirasta on tehty oma tarinansa. Noah on hahmona varsin mukava, pitkän elämän viisastama ja hyväsydäminen. Hänelle on myös kirjoitettu omalla tavallaan merkityksellinen rooli minusta varsin kekseliäällä tavalla: käydessään lähellä kuolemaa hän näkee näyn, jonka avulla hän voi varoittaa villikoiria näiden maailmaa uhkaavasta ennennäkemättömästä vaarasta. (Mikä se on, selviää myöhemmin sarjassa. Nyt asiasta annetaan vihiä näyttämällä maata lähestyvää meteoria, jonka sijainnin sokea Noah näyttäisi kykenevän paikantamaan.)

Sarjassa tällä hetkellä eräänlaista pahiksen virkaa toimittavat Aka-arin kolme valtiasta, Wangwang, Beniô ja Shuô. Pahikset ovat rodultaan tiiberinmastiffeja ja heidän kokoaan on liioiteltu aika rankasti. Se tuo mieleen karhut ja Kaibutsun. Eräs erikoinen ratkaisu, mitä fanit ovat ehättäneet ihmettelemään, on näiden koirien turkkien muotoilu siihen kuntoon kuin rodun näyttelykoirilla. Mitenkä lie villikoirat ylläpitävät moisia fledoja itsellään? Jännä veto sekin.

Hahmoina nuo ovat aika mitäänsanomattomia, isoja, oikukkaita ja melko törpön oloisia. Hougenkin oli mielenkiintoisempi pahis pervoiluineen, enkä edes pitänyt hänestä erityisemmin hahmona tai pahiksena. Tämä isot mörököllit ovat suoraan sanottuna vaan tylsiä.

Koitin hetken pohtia, millä Aka-arin veljeksistä olisi saanut edes vähän mielenkiintoisempia hahmoja. Mieleeni muistui, kun joskus tuskailin, että Gingaan voisi laittaa jonkun jättirotuisen bad ass -nartun vaikka pahikseksi. Se toisi heti lisää mielenkiintoa, jos kyseessä olisivatkin Aka-arin sisarukset ja vaikka yksi niistä olisi narttu. Nyt ne ovat vaan kolme melko samanoloista möllykkää, joista on vaikea muistaa, kuka on kukin. Iso pahisnarttu olisi ollut hulvaton ja tuonut jotain uutta Gingan maailmaan. (Uutta tässä sarjassa kyllä on luvassa. Kirjoitan siitä varmaan sitten, kun pääsen lukemaan kyseiset pokkarit suomeksi - en ole vielä muodostanut mitään kunnollista mielipidettä asiasta.)

Huomasin lukiessani, että minulla todella tympii lukea Gingaa sen jälkeen, mitä Siriukselle ja Monsoonille tapahtui. Toki jonkun verran piristi nähdä vanhoja suosikkihahmoja, kuten Kyoshiroa ja Rocketia tapahtumien keskiössä. Noin muuten tuntui välistä, että vähän liikaa eri koiralössejä menossa kuka minnekin. En ole suoraan sanottuna yhtään kärryillä tai jaksa muistaa, missä kukin porukka pööpöilee.

Noin yleisesti koirien touhut tuntuivat läpi tämän pokkarin melko typeriltä. Niin hyvisten kuin pahistenkin. Muutama, kuten Rocket, Andy ja Noah, yrittävät vähän käyttää aivojaan, mutta muut pölkkypäät ympärillä paskovat nämä yritykset melko tehokkaasti. Andy ja Yamabiko onnistuivat soluttautumaan Shuôn matkaan selvittääkseen, missä veljesten tukikohta sijaitsee. Bon ikävä kyllä haki Orionin mukaan ja tämä sotki suunnitelman hyökkäämällä Shuôn kimppuun. Ärsyttää, kun tästä Rikin perillisestä on tehty tuollainen yksinkertainen idiootti.

Myös Rocketin yritys ujuttaa Kagetora ja Kyoshiro Beniôn laumaan meni mönkään vihollista harhauttaneen Rocketin jäätyä kiinni. Weed oli käskenyt Rocketin ottaa johdon, jos hänelle tapahtuisi jotain - ja Weedhän onnistui toki jäämään aiemmin kiinni ja makaa nyt vihollisen vankina kävelykyvyttömänä. Minusta Rocket oli tähän kaikin puolin hieman kummallinen valinta, vaikka hahmosta kovasti pidänkin. Ja lisäksi vähän kyseenalaista tehdä moinen nimittäminen kertoen siitä vain Rocketille itselleen.

Weed pääsi taas pätemään. Huomasin verenpaineeni nousevan tätä lukiessa, meni kerta kaikkiaan maku koko hahmosta Last Warsissa. Kaiken tuon jeesustelemisen jälkeen olisi voinut luulla, että Weed olisi edes vähän löytänyt ymmärrystä poikansa Siriuksen yrityksiin tehdä rauha Monsoonin kanssa, mutta kun ei. Ärsyttävän ristiriitainen ja tekopyhä hahmo. Yh.

Uusina sankareina tässä pokkarissa pääsivät loistamaan Nokizaru Kenshinin pojat Nobushi ja Shikoro. Orionin jäätyä puolitiehen en kauhean hyvin muista koko Kenshiniä ja tämän kuolema Last Warsissakin oli aika random. Veljekset ovat melko nuoria, alle vuoden ikäisiä, mutta siitä huolimatta täynnä rohkeutta ja taistelutahtoa. Vanhemmat soturit tekevät toki oikein yrittäessään suojella heitä. Rocket, Kyoshiro ja Kagetora jättäytyvät taisteluun vihollisen kanssa antaakseen näille aikaa paeta. Tuo maassa hyödyttömänä makaavan Weedin päänaukominen ärsytti varmaan lähinnä, koska kyseessä oli Weed.

Täytyy sanoa, että nämä uudet nuoret sankarit herättivät minussa mielenkiintoa ottaa ja lukea se Orion-sarjakin kunnolla. Ihan vain, että tietäisi näiden taustan paremmin. Veljesten ulkonäkö poikkeaa myös kivasti sarjan pystykorvamassasta. Nobushi on tosin aikalailla kopio isästään, Shikoro puolipystyine korvineen on kivan freesi. Harmi, että hän jää enemmän taustalle Shikoron ollessa pääasiassa äänessä.

Nokizarun veljesten ja pahiskolmikon ohella Noah-sarjan rotukirjoon mahtuu muutakin virkistävää vaihtelua. Yhtenä tällaisena täytyy mainita Noahin laumaan kuuluvat pienikokoiset koirat Buna ja Kogomi, jotka ainakin omaan silmääni vaikuttaisivat jackrusselinterriereiltä (tai joltain vastaavilta).

Suosikkihahmojeni Rocketin ja Kyoshiron menoa oli niinikää ilo seurata. Rocket on kehittynyt paljon juonittelevasta ja hieman pelkurimaisesti Hougenia seuranneesta koirasta rohkeaksi soturiksi. Hän on myös piristävän terävä-älyinen tapaus moniin muihin Ohun sotureihin verrattuna. Olisikin vähän tylsää, jos vinttikoiran nopeus olisi hänen ainoa vahvuutensa.

Kyoshiro toisaalta on säilyttänyt luonteikkaan rämäpäisyytensä ja hänen menoaan oli ilo seurata. Hahmo pääsi tässä pokkarissa myös loistamaan tempuillaan. Ulosteen heittäminen vihollisen naamalle taktisena hämäyksenä sai minut nauramaan. Kakkahuumorista voi toki olla montaa mieltä, mutta mukavaa, ettei Kyoshiro ole täysin hukannut koltiaismaista luonnettaan aikuistuessaan. Ei aina tarvitse olla niin vakavan aikuismainen.

Erityistä hilpeyttä heräsi tuo Kyoshiron ilme hänen tukkiessaan suunsa hetkeksi tassuillaan (ilmeisesti pitääkseen pokkansa) ja samaan syssyyn Rocketin "Mitä hittoa, Kyo?" -kommentti.

Mukaan osaan mahtui myös tunnelmointia. Meteoriitin näyttämisen ohessa laumaansa eteenpäin johdattava Shuô seisahtuu ihastelemaan maisemia pariinkin otteeseen. Päätin omaksi ilokseni värittää kuvan, jossa tuo Andy ja Yamabiko perässään kulkeva pahis seisahtuu toteamaan kuun olevan täysi.

Piirtäminen on aina ollut eräs keskeinen osa Ginga-harrastustani, joten päätin jakaa tänne muutaman Gingaan liittyvän piirrokseni lähivuosilta ja vähän kauempaakin. Vähän tällaisia kansioiden kätköistä hiljattain löytyneitä tai hiljattain piirrettyjä.

Uusin piirrokseni Suiginista, tehty joulukuussa 2021. Pidän edelleen tästä hahmosta ja toivon, että jossain kohtaa löytyy intoa jatkaa tätä fanitarinaa. Tai siis tehdä se valmiiksi jossain muodossa. Tavallaan Suigin myös elää fantasiatarinoideni puolella. Supervoimakkaana tuittupäisenä ja melkolailla idioottina naispuolisena hahmona hän muistuttaa kovasti Rihaa.

Hassunhauska pilakuva Suiginista ja Yorusta vuodelta 2017. Koita nyt saada nämä kaksi jotenkin jouluisiin tunnelmiin... (Suigin on pistellyt poskeensa jonkun Joulupukin lentävistä poroista, jos vitsi ei aukene jollekulle.)

Niinikää vuonna 2017 piirtaistu jouluinen pilakuva, tällä kertaa Yorun vanhemmat sanailemassa. (Minä olen btw viettänyt parikin jouluaattoa syöden epäjouluisia ruokia, yhtenä juurikin pizzaa ja viime vuonna hot wingseja.)

Nostalgisoinnin nimissä, vanhahko piirros Pinkkinuolesta ja Noidannuolesta. Pitääpä joskus taas jotain tähän vanhaan eeppiseen sarjisprojektiin liittyen jotain uuttakin piirrellä, kun inspis taas iskee.

Muistaakseni jonnekin kouluvihkoon tai ainakin koulutunnin aikana piirretty vanhahko Hopeanuoli-piirros.

Ideoimme Tinan kanssa muistaakseni joskus viime vuonna komedista suomiversiota Gingasta ja keksimme, että päähenkilönä olisi karjalankarhukoira Justiina. Hän taistelee karhuja vastaan kaulin aseenaan.

Hopeanuoli-yhdistyksen keräilykortteihin piirtämäni Tokimune. Random-koiriksi alhaalle piirsin Smithin ja Blanken, sekä omat tätä nykyä edesmenneet koirani Dingon, Rokan ja näitä edeltäneen norjanharmaamme. (Tätä kirjoittaessa ei ole kovin montaa päivää Rokan poisnukkumisesta, rauha valkealle pikku haskelilleni.)

Smith samaisissa Weed-sarjan keräilykorteissa on myös minun käsialaani.

Piirsin myös Leftyn samaiseen korttisarjaan. Hahmo on siis yksi niistä kolmesta Ohulle uskollisesta koirasta, jotka kohtaavat Hougenin joukot Johnin rinnalla saaden surmansa. Toiset kaksi olivat Tommy ja Rossi. Hahmo on minulle sikäli läheinen, että minun oli aikoinaan tarkoitus tehdä Weed-musikaalissa tuplarooli Leftynä ja Kurotorana. Jäin kuitenkin pois projektista, koska Tampereelta saakka oli vaikeaa kulkea Helsinkiin treeneihin.

Vanha lyijykynäpiirrokseni Goheesta, joka on edelleen yksi Gingan eeppisimpiä hahmoja. Hänestä ja Akakabutosta pitäisi ehdottomasti saada Ginga-pehmot!

luku 1 - Elohopea

Lumimyrsky piiskasi Japanin pohjoisia alppeja. Oli lähes mahdotonta nähdä eteensä, saati löytää saalistettavaa, mutta silti vanha naaraskoira ponnisteli halki lumimyrskyn. Lukuisat arvet harjapäisen koiran tummaturkkisessa kehossa kertoivat taisteluidentäyteisestä elämästä. Eivät lajitoverien hampaan ja kynnen jäljet mitään, mutta kaksi valtavaa arpea nartun rintakehässä kertoivat paljon suuremman vastustajan kohtaamisesta. Nuo arvet olivat tosin jo vanhoja.

Oli kulunut yli kymmenen vuotta siitä, kun etelämpänä sijaitsevassa Ohussa villikoirien tuhatpäinen armeija kokoontui kaatamaan hirviökarhu Akakabuton. Blanke oli tuona päivänä menettänyt kaksi hänelle tärkeää ja rakasta koiraa… Vuodet olivat vierineet ja tilanteet muuttuneet. Tuo Kogan shinobien perillinen oli vuosien jälkeen saanut itselleen kumppaniksi nuoruudenihastuksensa, Ohun upseerina toimineen Smithin. Hiljattain Smith oli mystisesti kadonnut Ohusta ja Blanke oli lähtenyt vaaralliselle matkalle jäljittämään kumppaniaan. Uroon jäljet olivat johtaneet pohjoisille alpeille, jossa Smith oli joutunut liikenneonnettomuuteen pelastettuaan erään koiran hengen.

Blanken oli täytynyt tilansa vuoksi jäädä pohjoisille alpeille. Matka Ohuun olisi ollut pian ensimmäiset pentunsa synnyttävälle iäkkäälle nartulle liian raskas ja vaarallinen. Sitä paitsi… Ei hänellä ollut mitään syytä palata sinne. Paratiisi ei ollut enää entisensä.

Pennut olivat juurikin se syy, miksi Blanke oli uskaltautunut ulos saalistusretkelle tähän jumalten kiroamaan viimaan. Yksinään hän olisikin kenties vain käpertynyt pesäluolan perälle odottelemaan säiden paranemista. Kyllähän villikoira nyt muutaman päivän paastosi, jos tarve vaatisi. Pennuille täytyi kuitenkin riittää maitoa, joten hänen oli tärkeää saada säännöllisesti ruokaa.

Saaliseläimet olivat kaivautuneet syvälle koloihinsa ja reissu alkoi osoittautua turhaksi. Blanke oli jo suuntaamassa takaisin luolalleen, kun havainto jostain elävästä, pienestä ja lämpimästä lumen alla kiinnitti hänen huomionsa. Vesi kihosi koiran kielelle ja hän valmistautui jo iskemään peltomyyrän tai mikä peiton alla lymysikään, hengiltä nopealla iskulla. Sitten hän hoksasi, että kyseessä oli se ainoa olento, mitä hän ei missään olosuhteissa haluaisi surmata, saati syödä. Menneinä aikoina Blanken hirviömäinen murhaajaisä ja tämän kannattajat olisivat varmaankin pistelleet tuonkin olentoparan poskeensa yhtä surutta kuin jos kyseessä olisi ollut peltomyyrä. Igan shinobien parissa syntynyt ja ihmisen lemmikkinä aikuiseksi varttunut Blanke oli kuitenkin aina pitänyt isänsä suvun harjoittamaa kannibalismia vastenmielisenä - hänelle ei tullut siis mieleenkään syödä lumen alta löytämäänsä pientä koiranpentua, joka juuri ja juuri sinnitteli elämän ja kuoleman rajalla.

Hän käytti tassujen sijaan kuonoaan sysiäkseen lumet pois pennun päältä, jotta se sai happea ja alkoi sitten nuolla sen mahaa saadakseen pikkuiseen lämpöä. Omien emonvaistojensa herkistämä Blanke uikutti korvat hörössä pennusta huolissaan ja tämän alkaessa liikahdella lämmetessään alkoi vanhan shinobin häntä heilahdella. 

Narttu kohotti päätään ja tarkasteli ympäristöä. Mitään merkkejä pennun emosta ei näkynyt - joku petoeläin oli saattanut viedä sen alhaalta kaupungista. Tässä lumimyrskyssä pentu ei selviäisi kauaa hengissä. Blanke teki ratkaisunsa nopeasti. Hän sieppasi pennun suuhunsa ja lähti etenemään nopeasti kohti pesäluolaa, jonka oli syksyllä kaivanut rinteeseen. Halutessaan vanha shinobi liikkui nopeasti hyödyntäen hangen kantavuutta. Se oli hieman voimia kuluttavampi liikkumistapa, mutta nyt oli kyse pennun hengestä.

Lumimyrskyn vuoksi Blanke erehtyi hieman kolon sijainnista ja joutui palaamaan vähän matkaa takaisin normaaliin tapaan lumen läpi tiensä raivaten. Viimein, useamman piinallisen minuutin jälkeen, hän kaivautui lumen läpi onkaloon. Kapeasta sisäänkäynnistä läpi päästyään hän ravisteli lumet turkistaan ja ryömi luolan perälle, jossa oli lehdistä ja ihmsiltä varastetuista huovista muodostuva paksu mytty. Sen keskellä näkyi liikettä. Tietäen, että hänen turkkinsa oli yhä kylmä ja märkä ulkoilman jäljiltä, Blanke käpertyi myttypinoa vasten ja laski löytämänsä pennun tassujensa väliin alkaen nuolla sitä.

Pentu tuntui olevan sisukas tapaus ja lähti ryömimään kohti hänen nisiään. Blanken iso käpälä vaan oli edessä ja pentu tuuppi sitä, kunnes hän nosti tassunsa ja se pääsi eteenpäin. Peittomytystä ryömi kaksi mustavalkoista, pikkupennuksi solakkaa karvapalloa esiin. Ne olivat hiukan vanhempia kuin Blanken löytämä, ehkä muutaman päivän ikäinen pentu. Kuten tavallista, kovasti Smithiä väritykseltään muistuttava narttu ehti nopeimpana ensin nisille. Valkeaturkkisempi - kenties Igan geenejä perinyt? - urospentu seurasi siskoaan vikkelästi. Pennut eivät vielä osanneet kävellä, mutta mönkivät jo varsin vauhdikkaasti. Valkealle mustakorvaiselle pennulle Blanke oli antanut nimeksi Jack. Mustavalkoinen narttu oli syntynyt keskiyöllä, joten se kantoi nimeä Yoru, yö.

Ulkona tuuli jatkoi raivoamistaan, kunnes tyyntyi. Uusi tulokas lähestyi kaksosia kovalla vimmalla. Blanke kääntyi nostaakseen pennun lähemmäs. Juuri silloin pilvet ulkona väistyivät kuun tieltä ja sen kelmeä valo tunkeutui luolan suuaukosta sisälle luolaan. Blanke näki ensi kertaa pennun kunnolla. Toisin kuin hänen omiensa, sen turkki oli hopeinen ja juovikas. Pentu oli ruumiinrakenteeltaan myös tanakampi kuin Jack ja Yoru. Sen ulkonäkö toi Blanken mieleen erään koiran. Koiran, jonka joukoissa hän oli ikänsä palvellut yhtenä uskollisista sotilaista.

“Muistutat hieman ylipäällikkö Giniä”, hän lausui pehmeästi pennulle ja aikoi kopata sen hampaisiinsa nostaakseen sen omien pentujensa viereen. Pentu kuitenkin solahti eteenpäin niin vauhdikkaasti, että Blanken leuat löivät tyhjää. Hän hymähti. 

Tomera pikku narttu ryömi eteenpäin, kunnes kohtasi kaksi valkoista karvapyllyä, jotka olivat sen ja ravinnonlähteen välissä. Pentu punkesi itsensä vanhempien pentujen väliin ja työnsi sen ikäisille ominaiseen tapaan melko tylysti Jackin pois tieltään. Pikku pentu uikutti ja Blanke nuoli sitä lohduttavasti, tuuppien poikansa sitten takaisin syömään. Jackia ilmiselvästi harmitti, koska uusi pentu oli vienyt hänen suosikkinisänsä ja joi siitä nyt ahnaasti kuin ei olisi koskaan maitoa saanutkaan.

“Liukkaat liikkeet ja tuommoinen turkki…” virkkoi Blanke. “Mieleeni tulee eräs aine, jota emännältä karkasi kerran särkyneestä lasitikusta. Spotie kutsui sitä elohopeaksi.. Se olkoon nimesi - Suigin!”

Se tuntui hyvin osuvalta nimeltä pienelle sisukkaalle elämänalulle, joka oli kursailematta ottanut paikkansa heidän perheessään kuin olisi siihen aina kuulunutkin.