Innostuin tässä hieman herättelemään eloon Koga Densetsu -fanitarinaani ja sen myötä viemään loppuun myös viisi vuotta seisseen Hopeisten Sivujen uudistuksen. Hopeiset Sivut, vanhalta nimeltään Äffän Hopeanuoli-sivut, on vanha Ginga-fanisivuni, yksi Suomen vanhimmista. Perustin sivut alkujaan vuonna 2002 nimellä Äffän Blanke-sivut ja nyt sivusto onkin palannut juurilleen kertomaan juurikin Blanken tarinasta eli Koga Densetsusta.

Aikoinaan tuollaiset fanisivustot olivat aikalailla ainoa paikka saada tietoa Hopeanuoli-sarjasta. Leikatun version Suomi-VHS:ien kaudella sivustoilla jaettiin kuvia ja videopätkiä pois leikatuista kohtauksista. Kipsun Hopeanuoli-sivut oli pyhitetty kertomaan Akakabuton kukistumista seuranneesta susisaagasta, joka oli tuolloin vain japaniksi ja koreaksi julkaistussa Hopeanuoli-mangassa. Ja totta kai näille sivustoille aikanaan tuli tietoa myös Weedistä ja muista jatko-osista. Osalla sivustoista oli myös aktiivisia Hopeanuoli-keskustelufoorumeita. Kaksoissolan foorumi on edelleen pystyssä ja käyn siellä välillä itsekin kirjoittelemassa.

 

uusleikka.jpg

Hopeisille Sivuille 2017 tekemäni ulkoasu

 

Nykyään lähestulkoon kaikki Hopeanuolta koskeva tieto on koottu suomenkielisenä Gingapediaan. Niin kauan kuin se on pystyssä, tuntuu hieman turhalta lähteä virittelemään Hopeanuoli-fanisivuille mitään tieto-osioita. Tavallaan kyllä kaipaan sitä fanisivujen kultaista aikakautta ja tuntuu harmilliselta, että se on painunut unholaan. Yrittäessäni pohtia jotain järkevää syytä ylläpitää Ginga-sivustoa tulin ajatelleeksi osa-aluetta, jota wikeihin harvemmin laitetaan: fanitarinoita! Ja totta vie, minulla on aika laajaksi rönsyillyt fanitarina Gingasta. Päätin siis pyhittää Hopeiset Sivut sille.

Vuonna 2017 aloin rakentaa sivustoa uudelleen vanhalla Äffän Blanke-sivujen teemalla. (Äffä on vanha nimimerkkini, jos joku ihmettelee.) Projekti lässähti, kun menetin yllättäen sivujen domainin maksamatta jääneiden laskujen takia (hupsis) ja silloin elämässä oli paljon kaikkea muuta Ginga-fanitusta niin sivuston pystyttely jäi siltä erää.

Tätä nykyä harrastan muita juttuja ja Hopeanuoli-fanihommat ovat jääneet vähemmälle. Se on tuonut mukavasti tilaa keskittyä sillä saralla tuohon fanitarinaan silloin, kun intoa Hopeanuoli-juttuihin on. Ja fanitarinahan tarvitsee jonkin julkaisualustan. Vuodatus sopisi siihen muuten, mutta nuo mainokset ovat täällä aikalailla karanneet käsistä.

 

uusleikka_mobiili.jpg

Hopeisten Sivujen mobiiliulkoasu

 

Ostin joku aika sitten nykyisellä nimelläni kulkevan domainin Raezla.com, jonne rakentelen hissukseen luoviin harrastuksiini keskittyvää kotisivua. Päätin ottaa tuon sivutilan hyötykäyttöön myös Hopeisten Sivujen osalta, koska omaa domainia en viitsi enää ruveta sille maksamaan. Näin ollen Ginga-sivuni löytyvät jatkossa osoitteesta www.raezla.com/hops

Tällä hetkellä sivuilta löytyy melko laajat tietopaketit Blanken tarinasta ja Koga Densetsu Yorusta (tarinan Weedin aikaan ja myöhempien sarjojen aikaan sijoittuva jatko-osa) gallerioineen, juonineen ja hahmoesittelyineen. Itse fanitarinaakin tulee luettavaksi, jahka ehätän käymään vanhoja tekstejäni läpi, korjaamaan ne ja lisäämään sivuille. Olen toisaalta harkinnut, että alkaisin kirjoittaa Blanken tarinaa alusta.

Sarjakuvanakin olen tuota yrittänyt aloittaa sen miljoona kertaa, mutta into lässähtää aina pariin ekaan sivuun. Sarjakuvan tekeminen on aika työläs prosessi ja itselleni kirjoittaminen on huomattavasti luontevampaa. Viime päivinä olen piirrellyt hieman kuvitusta tarinaan liittyen (teen niistä oman artikkelinsa) siinä toivossa, että ne herättävät porukan mielenkiintoa itse tarinaa kohtaan. Nykyäänhän jengi ei oikein jaksa enää lukea mitään, vaan kaikki pitäisi olla jossain auditiivisessa muodossa. Yksi mielessä käynyt idea onkin, että voisin lukea Koga Densetsut ja tehdä niistä Youtubeen videoita, joissa nuo piirtämäni kuvitukset voisivat pyöriä taustalla. Siis jahka saan tarinan johonkin yhtenäiseen muotoon, jos nyt satun jaksamaan. Videoiden teko kumminkin on aika työläs prosessi sekin...

 

blanke4.jpg

Blanke ja Ruohometsän kansa -fanihahmoni Inlerni

 

Blanken tarina ei suinkaan ole ainoa keksimäni fanitarina. Olen vuosien varrella kehitellyt niitä yhteen, jos toiseen sarjaan. Yksi rakkaimmista on Ruohometsän kansaan keksimäni fanitarina Wolfarfest Down, jonka päähenkilönä seikkailee musta kaniininaaras nimeltä Inlerni. Minua houkuttaisi kovasti tehdä myös sille hiukan vastaavat sivut tai sitten ympätä WD myös Hopeisten Sivujen yhteyteen. Siinä ja Koga Densetsussa on paljon samaa: päähenkilönä vahva naaras (Inlerni on vieläpä jonkun sortin pahis alkuperäiseen tarinaan nähden) ja fanitarina on kehitetty myötäilemään alkuperäisen tarinan juonta täydennellen siinä olevia aukkoja.

Molemmat tarinat olen alkujaan keksinyt varsin nuorena ja sitten vuosien varrella täydentänyt niitä vähän kieli poskella katsellessani/lukiessani Gingaa ja RK:ta. Koga Densetsu Yoruun on upotettu nykyisellään aika paljon sitä turhautumista, mikä minulla alkoi syntymään Weedin myöhempiä saagoja ja sitä seuranneita jatkosarjoja lukiessa. Gingasta puuttuvat vahvat soturinartut, karhuille ei anneta mahdollisuutta olla hyviä tyyppejä ja eeppinen susisaaga on harmillisesti unohdettu. Nämä kaikki asiat on korjattu KDY:ssä. Myös Blanken tarinassa on tätä samaa, mutta ehkä hiukan laimeammin. Olen havainnut vaikeaksi löytää motivaatiota kirjoittaa Blankea, kun Yorussa on sellaisia mielenkiintoisia hahmoja kuin Hopeanuolen bad ass -tytär Suigin ja Monsoonin shinobikarhuiksi koulutetut puolihybridipennut, jotka kuuluvat Ohun liittoumaan... Niin ja aivan saagan lopussa Hopeanuolen tyttärentyttärestä tulee uusi pääpahis, joka voidaan voittaa vain kääntymällä tämän edellä mainitun Monsoonin pojan, Takuman, puoleen...

Toivon todella, että saan tämän fanitarinan joku kaunis päivä pakettiin. Siinä mielessä näyttää epätoivoiselta, että aloitin kehittelemään tätä tarinaa 20 vuotta sitten. Intoa silti edelleen piisaa, katsotaan, mihin se johtaa!

Vuosi 2022 on myös Hopeisten Sivujen 20-vuotisjuhlavuosi (jos unohdamme tämän muutaman vuoden tauon tässä välissä) ja jo ihan sen kunniaksi koitan pitää Hopeisia Sivuja aktiivisina tästä eteenpäin. Sivustolle on vielä tulossa historiaan sijoittuvaa Koga Densetsu Kurohoshia käsittelevät osiot, sekä tietenkin kyseinen tarina hieman korjattuna.