Kävimme Harrastusseura Revontulen porukalla katsomassa Hopeauoli-musikaalin ensi-illassa Hopeatorin jälkeen. Siitä on tosiaan jo tovi vierähtänyt ja kenties olisi aika pureutua omiin tuumailuihini musikaalista.

Musikaalin ensimmäinen osa Ystävyyden siteet tulee DVD:lle 9. joulukuuta eli reilun viikon kuluttua. Päästyäni katsomaan sen uudestaan teen varmasti vielä lisäanalyyseja. Tämä artikkeli on nyt sen pohjalta, mitä muistan ensi-illasta.

Halusin tai en, vertaan tätä teosta väkisinkin suomalaisfanien tekemiin Hopeanuoli-musikaaleihin, sekä Weed-musikaaliin, jossa olin mukana itsekin. Rehellisesti sanottuna pidän enemmän näistä suomalaisista faniproduktioista, koska niissä oli käytetty alkuperäistä Ginga-animeista tuttua musiikkia ja ne olivat huomattavasti uskollisempia alkuperäisteokselle. Toki Japanin musikaali toi virkistävää uutta näkökulmaa moniin hahmoihin. Eräs isoimmista plussista on Hyenan isompi ja aavistuksen miehekkäämpi rooli alkuperäistarinaan verrattuna. Goheen sijoittaminen kertojan rooliin oli myös mainio veto.

 

Hiroki Sana Hopeanuolen roolissa

 

Pidin musikaalin asuja pääasiassa onnistuneina sikäli, että hahmot olivat helposti tunnistettavissa. Näyttelijät vetivät roolinsa pääasiassa hyvin, joskin ajoittain häiritsi, miksi Riki esitettiin niin pelokkaana mahtipointtisen alkukappaleen aikana. Samoin Hopeanuolen hahmolta olisin ajoittain kaivannut sitä rohkeaa ja pelotonta karhukoiran luontoa. Toki on hienoa, että sankareihin tuodaan ripaus inhimillisyyttä, mutta voisi sitä ilmentää muillakin tavoin kuin pelokkuudella.

Musiikki oli komean kuuloista, muttei vedä vertoja alkuperäisille Ginga-biiseille. Minusta hieman huono veto lähteä tekemään koko joukko uusia kappaleita sen sijaan, että olisi ammennettu GNG-animen upeita kappaleita ja kenties tehty niistä uusia versioita. En tiedä sitten, vetoaako tämä musiikki japanilaiseen yleisöön. Omaan korvaani monet kappaleet olivat vähän kummallisia, enkä yleensä kuuntele tämäntyylistä musiikkia. (Haha, se olisikin, kun tehtäisiin Hopeanuoli-musikaalista joku raskaan suomimetallin versio!) On musiikissa silti hetkensä ja se on paikoitellen tunnelmallista ja liikuttavaa. Mieleenpainuvimpina trailerissakin kuultu Akakabuton ja Rikin taistelusta kertova Tatakainomonogatari ja Johnin biisi GSD (German Shepherd Dog). Jälkimmäinen oli tosin esityksessä ehkä enemmän hämmentävä kuin vaikuttava. Ihan menevä biisi kuitenkin.

Monien muiden tavoin olin minäkin harmissani, kun se tarinan ainoa naishahmo eli Cross oli jätetty kokonaan pois. Tässä ennen artikkelin kirjoittamista vilkaisin Future Filmin julkaiseman trailerin musikaalin toisesta osasta. Siinä Benin kanssa nähtävä valkoinen koirahahmo vaikuttaa siltä, että voisi hyvinkin olla Cross:

 

Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen sisääntulo ja rooli hänelle on kirjoitettu. Pidän peukkuja sen puolesta, että Crossilla olisi alkuperäistarinaa parempi rooli, kun kerran muitakin muutoksia on tarinaan tehty. Trailerissa esitellään myös muutama muu hahmo, jotka tulevat esiintymään kakkososassa. Mm. Benizakura, Kisaragi ja Bill.

Ensimmäisessä osassa omituisesti poissaolollaan loistanut Sniper nähdään myös toisessa osassa. Hyvä juttu, tuntui omituiselta katsoa Hyenaa juonimassa yksinään. Ei sillä, oli hauska päästä näkemään enemmän esimerkiksi Hyenan ja Smithin vuorovaikutusta.

 

Pidin kovasti tavasta, jolla Gohee oli toteutettu. Hän on muutenkin yksi suosikkihahmoistani Gingassa.

 

Sen sijaan toinen puuttumaan jäänyt erittäin merkittävä hahmo, nimittäin Daisuke, loistaa edelleen poissaolollaan. Ymmärrän toki, että musikaalista joudutaan karsimaan sisältöä, eikä Daisuke ollut Suomenkaan Hopeanuoli-musikaalissa. Siinä tosin ohitettiin koko Hopeanuolen pentuaika, joten Daisuken poisjäänti tuntui luontevammalta. Japanin versiossa tämä osuus tarinasta viedään läpi Goheen ja Johnin voimalla, mikä oli hieman omituisen tuntuinen veto.

 

Kakkososan traileri oli varsin vaikuttava ja odotan innolla sen näkemistä. Varmasti menen katsomaan, jos siitä tulee elokuvanäytös. Ykkösosassa Akakabuto oli toteutettu hieman jännästi lavaste-elementeillä, mutta toisessa osassa myös karhulla on varsin elävästi rooliinsa asettuva näyttelijä.

 

Ajoittain näyttelijät liikkuvat lavalla koiramaisemmin, ajoittain ihmisten tapaan

 

Hopeanuoli-musikaalista on kirjoitettu muutama arvostelu, osa aika kriittiseen sävyyn. Innokkain taisi olla Seiskan artikkeli, jonka kirjoittaja vaikuttaisi nuorena katsoneen Hopeanuolensa. Hesarin väsyneestä artikkelista sen sijaan tuli olo, ettei sen kirjoittaja ollut edes katsonut koko musikaalia. Myös Episodi ruoti musikaalia melko ala-arvoisin sanakääntein.

Mielestäni tätä musikaalia arvioidessa tulisi pitää mielessä, että se on tehty japanilaiselle kohdeyleisölle. En itse ole katsonut muita japanilaisia musikaaleja niin en osaa arvioida, millä tavoin niiden tyyli eroaa länsimaisista yleisellä tasolla. Ja mitä tulee Episodin esittämään väitteeseen pienestä rajatusta yleisöstä niin pakko huomauttaa, että Animeconissa suomalainen Hopeanuoli-musikaali veti kevyesti pääsalin täyteen. En itse puhuisi mikromarkkinoista.

En myöskään allekirjoita Episodin artikkelissa esitettyä näkemystä, että Hopeanuoli-anime pitäisi tuntea tarkoin tätä musikaalia katsoessa. Musikaalin juoni näet poikkeaa sen verran melko paljon alkuperäisestä tarinankulusta, että ainakin omalta kohdaltani koin alkuperäisteoksen tarkan tuntemuksen olleen musikaalia katsoessa enemmänkin rasite kuin etu. Se on lienee kuitenkin totta, että tätä menevät katsomaan nimenomaan Ginga-fanit.

Kaikki löytämäni artikkelit tuntuisivat harmillisesti enemmän referoivan alkuperäistä Hopeanuoli-tarinaa taustatietona kuin analysoivan itse musikaalia. Jään nyt odottelemaan, että pääsen katsomaan musikaalin DVD:ltä ja suorittamaan Japanin musikaalista vielä tarkemman analyysin!