torstai, 13. helmikuu 2020

Jäsenpostia taittelemassa!

Aloin tässä taittelemaan Hopeanuoli-yhdistykselle vuoden 2020 ensimmäistä Jäsenpostia. Juteltuani muiden aktiivien kanssa yhdistyksen Messenger-chatissa (jos olet yhdistyksen jäsen ja haluat kyseiseen chattiin niin linkki löytyy yhdistyksen foorumista täältä) päätin muuttaa Jäsenpostin takaisin sanomalehtimäiseen ulkoasuun. Lisäksi Jäsenpostin koko suurenee tabloid-kokoon eli on tulevaisuudessa saman kokoinen kuin monet tämän päivän sanomalehdet. Se helpottaa huomattavasti taittamista, kun ei tarvitse enää änkeä kaikkea pikkupalstoille.

Jäsenpostin etusivu alkaa olla valmis ja se näyttää tällä hetkellä tältä:

Jasenposti.jpg

Pienet muutokset ovat toki mahdollisia. Jäsenposti tulee siis olemaan yksi kaksipuolinen tabloidi-koon arkki, hyvässä lykyssä vieläpä jonkin sortin sanomalehtipaperille painettuna! Pitää vielä tuo painotarjous näille kysellä. Tavoitteena on saada nämä ensikuun alussa postiin, jotta kutsu kevätkokoukseen ehtii ajoissa jäsenille.

Jäsenpostin extrat näyttävät näillä näkymin samanlaisilta. Uudessa koossa on sekin kiva puoli, että sisältöä mahtuu nyt huomattavasti enemmän mukaan. Tarkoitus on myös tehdä Jäsenpostista omannäköisensä julkaisu. Pidin kovasti siitä, millainen se on edellisvuodet ollut, mutta se oli ehkä vähän turhan tähdenlentomainen. On kuitenkin mukavaa, että yhdistyksellä on monenlaisia julkaisuja.

Btw, otan todella mieluusti Jäsenpostiin vastaan kuvituksia ja lyhyitä kirjoituksia, niitä voi lähettää affaokami(at)hotmail.com!

perjantai, 7. helmikuu 2020

KDY: Sankareiden perilliset, luku 1 - Elohopea

Koga Densetsu Yoru on Raezlan keksimä Weedin aikakauteen sijoittuva Hopeanuoli-fanitarina. Sankareiden perilliset on tarinan ensimmäinen saaga.

elohopa.jpg

 

luku 1 - Elohopea

 

Lumimyrsky piiskasi Japanin pohjoisia alppeja. Oli lähes mahdotonta nähdä eteensä, saati löytää saalistettavaa, mutta silti vanha naaraskoira ponnisteli halki lumimyrskyn. Lukuisat arvet harjapäisen koiran tummaturkkisessa kehossa kertoivat taisteluidentäyteisestä elämästä. Eivät lajitoverien hampaan ja kynnen jäljet mitään, mutta kaksi valtavaa arpea nartun rintakehässä kertoivat paljon suuremman vastustajan kohtaamisesta. Nuo arvet olivat tosin jo vanhoja.

 

Oli kulunut yli kymmenen vuotta siitä, kun etelämpänä sijaitsevassa Ohussa villikoirien tuhatpäinen armeija kokoontui kaatamaan hirviökarhu Akakabuton. Blanke oli tuona päivänä menettänyt kaksi hänelle tärkeää ja rakasta koiraa… Vuodet olivat vierineet ja tilanteet muuttuneet. Tuo Kogan shinobien perillinen oli vuosien jälkeen saanut itselleen kumppaniksi nuoruudenihastuksensa, Ohun upseerina toimineen Smithin. Hiljattain Smith oli mystisesti kadonnut Ohusta ja Blanke oli lähtenyt vaaralliselle matkalle jäljittämään kumppaniaan. Uroon jäljet olivat johtaneet pohjoisille alpeille, jossa Smith oli joutunut liikenneonnettomuuteen pelastettuaan erään koiran hengen.

 

Blanken oli täytynyt tilansa vuoksi jäädä pohjoisille alpeille. Matka Ohuun olisi ollut pian ensimmäiset pentunsa synnyttävälle iäkkäälle nartulle liian raskas ja vaarallinen. Sitä paitsi… Ei hänellä ollut mitään syytä palata sinne. Paratiisi ei ollut enää entisensä.

 

Pennut olivat juurikin se syy, miksi Blanke oli uskaltautunut ulos saalistusretkelle tähän jumalten kiroamaan viimaan. Yksinään hän olisikin kenties vain käpertynyt pesäluolan perälle odottelemaan säiden paranemista. Kyllähän villikoira nyt muutaman päivän paastosi, jos tarve vaatisi. Pennuille täytyi kuitenkin riittää maitoa, joten hänen oli tärkeää saada säännöllisesti ruokaa.

 

Saaliseläimet olivat kaivautuneet syvälle koloihinsa ja reissu alkoi osoittautua turhaksi. Blanke oli jo suuntaamassa takaisin luolalleen, kun havainto jostain elävästä, pienestä ja lämpimästä lumen alla kiinnitti hänen huomionsa. Vesi kihosi koiran kielelle ja hän valmistautui jo iskemään peltomyyrän tai mikä peiton alla lymysikään, hengiltä nopealla iskulla. Sitten hän hoksasi, että kyseessä oli se ainoa olento, mitä hän ei missään olosuhteissa haluaisi surmata, saati syödä. Menneinä aikoina Blanken hirviömäinen murhaajaisä ja tämän kannattajat olisivat varmaankin pistelleet tuonkin olentoparan poskeensa yhtä surutta kuin jos kyseessä olisi ollut peltomyyrä. Igan shinobien parissa syntynyt ja ihmisen lemmikkinä aikuiseksi varttunut Blanke oli kuitenkin aina pitänyt isänsä suvun harjoittamaa kannibalismia vastenmielisenä - hänelle ei tullut siis mieleenkään syödä lumen alta löytämäänsä pientä koiranpentua, joka juuri ja juuri sinnitteli elämän ja kuoleman rajalla.

 

Hän käytti tassujen sijaan kuonoaan sysiäkseen lumet pois pennun päältä, jotta se sai happea ja alkoi sitten nuolla sen mahaa saadakseen pikkuiseen lämpöä. Omien emonvaistojensa herkistämä Blanke uikutti korvat hörössä pennusta huolissaan ja tämän alkaessa liikahdella lämmetessään alkoi vanhan shinobin häntä heilahdella. 

 

Narttu kohotti päätään ja tarkasteli ympäristöä. Mitään merkkejä pennun emosta ei näkynyt - joku petoeläin oli saattanut viedä sen alhaalta kaupungista. Tässä lumimyrskyssä pentu ei selviäisi kauaa hengissä. Blanke teki ratkaisunsa nopeasti. Hän sieppasi pennun suuhunsa ja lähti etenemään nopeasti kohti pesäluolaa, jonka oli syksyllä kaivanut rinteeseen. Halutessaan vanha shinobi liikkui nopeasti hyödyntäen hangen kantavuutta. Se oli hieman voimia kuluttavampi liikkumistapa, mutta nyt oli kyse pennun hengestä.

 

Lumimyrskyn vuoksi Blanke erehtyi hieman kolon sijainnista ja joutui palaamaan vähän matkaa takaisin normaaliin tapaan lumen läpi tiensä raivaten. Viimein, useamman piinallisen minuutin jälkeen, hän kaivautui lumen läpi onkaloon. Kapeasta sisäänkäynnistä läpi päästyään hän ravisteli lumet turkistaan ja ryömi luolan perälle, jossa oli lehdistä ja ihmsiltä varastetuista huovista muodostuva paksu mytty. Sen keskellä näkyi liikettä. Tietäen, että hänen turkkinsa oli yhä kylmä ja märkä ulkoilman jäljiltä, Blanke käpertyi myttypinoa vasten ja laski löytämänsä pennun tassujensa väliin alkaen nuolla sitä.

 

Pentu tuntui olevan sisukas tapaus ja lähti ryömimään kohti hänen nisiään. Blanken iso käpälä vaan oli edessä ja pentu tuuppi sitä, kunnes hän nosti tassunsa ja se pääsi eteenpäin. Peittomytystä ryömi kaksi mustavalkoista, pikkupennuksi solakkaa karvapalloa esiin. Ne olivat hiukan vanhempia kuin Blanken löytämä, ehkä muutaman päivän ikäinen pentu. Kuten tavallista, kovasti Smithiä väritykseltään muistuttava narttu ehti nopeimpana ensin nisille. Valkeaturkkisempi - kenties Igan geenejä perinyt? - urospentu seurasi siskoaan vikkelästi. Pennut eivät vielä osanneet kävellä, mutta mönkivät jo varsin vauhdikkaasti. Valkealle mustakorvaiselle pennulle Blanke oli antanut nimeksi Jack. Mustavalkoinen narttu oli syntynyt keskiyöllä, joten se kantoi nimeä Yoru, yö.

 

Ulkona tuuli jatkoi raivoamistaan, kunnes tyyntyi. Uusi tulokas lähestyi kaksosia kovalla vimmalla. Blanke kääntyi nostaakseen pennun lähemmäs. Juuri silloin pilvet ulkona väistyivät kuun tieltä ja sen kelmeä valo tunkeutui luolan suuaukosta sisälle luolaan. Blanke näki ensi kertaa pennun kunnolla. Toisin kuin hänen omiensa, sen turkki oli hopeinen ja juovikas. Pentu oli ruumiinrakenteeltaan myös tanakampi kuin Jack ja Yoru. Sen ulkonäkö toi Blanken mieleen erään koiran. Koiran, jonka joukoissa hän oli ikänsä palvellut yhtenä uskollisista sotilaista.

 

“Muistutat hieman ylipäällikkö Giniä”, hän lausui pehmeästi pennulle ja aikoi kopata sen hampaisiinsa nostaakseen sen omien pentujensa viereen. Pentu kuitenkin solahti eteenpäin niin vauhdikkaasti, että Blanken leuat löivät tyhjää. Hän hymähti. 

 

Tomera pikku narttu ryömi eteenpäin, kunnes kohtasi kaksi valkoista karvapyllyä, jotka olivat sen ja ravinnonlähteen välissä. Pentu punkesi itsensä vanhempien pentujen väliin ja työnsi sen ikäisille ominaiseen tapaan melko tylysti Jackin pois tieltään. Pikku pentu uikutti ja Blanke nuoli sitä lohduttavasti, tuuppien poikansa sitten takaisin syömään. Jackia ilmiselvästi harmitti, koska uusi pentu oli vienyt hänen suosikkinisänsä ja joi siitä nyt ahnaasti kuin ei olisi koskaan maitoa saanutkaan.

 

“Liukkaat liikkeet ja tuommoinen turkki…” virkkoi Blanke. “Mieleeni tulee eräs aine, jota emännältä karkasi kerran särkyneestä lasitikusta. Spotie kutsui sitä elohopeaksi.. Se olkoon nimesi - Suigin!”

 

Se tuntui hyvin osuvalta nimeltä pienelle sisukkaalle elämänalulle, joka oli kursailematta ottanut paikkansa heidän perheessään kuin olisi siihen aina kuulunutkin.

 

keskiviikko, 11. joulukuu 2019

Tähdenlento 11: Teemana rakkaus

TL11_01.jpgTähdenlennon uusin numero tuli ulos painosta vähän ennen Gingaconia ja lähti tänään postissa jäsenille. Hoidin itse tuon postituspuolen - pahoittelut, että siinä vähän kesti. Arki vauvan kanssa pistää kuvioita vähän uusiksi ja piti omat aikataulut opetella sovittamaan eri tavoin. Enää ei voinut kertarupeamana hoitaa koko touhua, vaan täytyi muutamana iltana ja yönä yösyöttöjen lomassa tuota puurtaa eteenpäin. Siinä on kuitenkin oma hommansa käydä ostamassa lähes sata kirjekuorta (kiitokset tämän hoitamisesta DuskWolffille ja Tinalle), kirjoitella niihin osoitteet, taittaa, käydä printtaamassa ja leikellä tällä kertaa mukaan tullut joulutervehdys, sekä sujautella ne ja jäsenlehdet kuoriin.. Ja lopuksi käydä punnitsemassa ne kirjeet ja liimata niihin sopiva määrä postimerkkejä. Yleensä olen kuskannut nuo autolla, mutta tänään tuli todettua, että vauvanvaunujen kanssa onnistuu hyvin bussillakin. Ja sitten kuittien toimittelu yhdistyksen taloudenhoitajalle ja rahojen saanti yhdistykseltä. Nytkin postitushommiin paloi noin 300 euroa - kiitos nousseiden postimaksujen!

Numeron 11 teemana oli rakkaus ja vaikka aihetta kovasti äänestettiinkin, oli lehteen loppujen lopuksi ollut aika hankala löytää kirjoittajia. Itsekin painiskelin pitkään oman kolumnini Kutsuhuudon kanssa, että mitäpä osaan tällaisesta teemasta sinne kirjoittaa. Loppujen lopuksi päädyin kirjoittamaan juurikin siitä, miten vaikeaa rakkaudesta kirjoittaminen on Ginga-fanille ja miksi.

Teema oli toki mitä osuvin lehden ilmestyessä juuri ennen ystävyysteemaista Gingaconia. Ja tärkeä teema sinänsä. Pelkän romantiikan lisäksihän Gingassa on esimerkiksi vanhemman rakkautta pentuihinsa, sekä ystävysten välistä syvää kiintymystä, joiden voimalla siirretään vuoria ja mennään vaikka läpi harmaan kiven... Tai ainakin taistellaan viimeiseen saakka näiden puolesta.

TL11_07.jpgTällaisena itseoppineena graafikontapaisena kiinnitän aina kovasti huomiota lehden ulkoasuun. Kansi oli todella sympaattinen ja hienosti tehty, joskin muutamat ääriviivat hahmojen rintakehissä pistävät vähän silmään. Sisäsivuilla oli mukavan rohkeasti käytetty taustavärejä, joskin sitä valkoista oli turhan paljon. (Makuasia, mutta olen itse allerginen valkoisille taustoille.) Oman kolumnini ruusutausta sopi hyvin teemaan, mutta oli harmillisesti hitusen pikselinen ja teksti ei erotu tummimmissa kohdissa parhaalla mahdollisella tavalla. Pitäisi varmaan ottaa työn alle piirtää Kutsuhuudolle uusi logo, koska sitäkään ei ihan noin isossa koossa ole tarkoitettu käytettäväksi.

Manga Cafen ja 3D Crushin mainokset olisi ollut hyvä saada taiton kannalta paremmassa muodossa. Manga Cafen mainoksessa ei ilmeisestikään ollut tarpeeksi leikkuuvaraa, koska teksti on hieman rajautunut pois. 3D Crushin mainos taas oli ihan liian pienikokoinen tiedosto ja sen vuoksi pikselinen - toki nämä lienevät vähän asioita, joihin kiinnittää huomiota vaan näiden kanssa taustalla puuhaillut ja alaa opiskellut ihminen. Ainakin toivottavasti...

Yleisesti ottaen lehden taitto on kivan näköistä ja kuvitus monipuolista. Pidin erityisesti Akafer- ja roolipeliartikkeleiden kuvien asetteluista. Joissain artikkeleissa, kuten suosikkihahmoja käsitelleessä artikkelissa ja Pujon ihmeellisissä otuksissa olisi voinut näiden suhteen käyttää enemmänkin mielikuvitusta.

TL11_06.jpg

Saheijista kertovan artikkelin aukeama on myös visuaalisesti hyvin onnistunut ja Naran tekemä ihana kuvituskuva tosi nätisti aseteltu. Teksti sopii myös hyvin lehden teemaan. (Harmikseni bongasin sieltä pari kirjoitusvirhettä, mutta voin varmaan elää asian kanssa.)

Vähän jäi myös harmittamaan, etten saanut aikaiseksi piirtää mitään kuvitusta kolumniini. (Itse asiassa minulla oli kuva tekeillä, mutta siihen sisältynyt luolamiesvitsi koettiin Tähdenlentoon sopimattomaksi ja kuva jäi sen vuoksi pois lehdestä.) Nyt siinä oli kuvituksena logon lisäksi SHL:n piirros Pink Dragonista ja Red Bullista, joka oli Laumalaisen kansikuvana. Hyvä ja moneen paikkaan sopiva kuva, ei siinä.

TL11_04.jpg

TL11_05.jpg

Itseäni eniten kiinnosti Akafer-sarjakuvaa käsitellyt Meepan haastattelu. Muistan itsekin tätä erittäin nostalgista sarjakuvaa aikanaan lukeneeni ja olin todella iloinen siitä, että se on ladattu uudelleen nettiin. Aion sopivan hetken tullen lukea sen uudelleen läpi.

TL11_03.jpgTämänkertaisessa Tähdenlennossa on myös kivan monipuolisesti muistakin lajeista kuin koirista. Kiitos tästä artikkeleille Valkokankaan kaunottaret ja hirviöt, Pujon omituiset otukset: Eläinmaailman pariskuntia ja Lemmikkinä kaniini. Ainakin omasta mielestäni on virkistävää, ettei lehti tursua pelkkiä koiria, koiria, KOIria, koiriakoiria KOIRIA...

Tosin eräs laji, mikä loistaa aktiivisesti poissaolollaan, ovat ihmiset. Ja se toinen genre, mikä sopisi Hopeanuoli-teemaiseen lehteen eläinten ja eläintarinoiden lisäksi erittäin hyvin: anime. Olisi todella kiva saada lehteen joskus jotain juttuja muistakin animesarjoista tai edes Gingan ihmishahmoista. Kuvituksissa sentään vilahtivat Anju ja Lassien emäntä Akutsu. Etenkin muista eläinaiheisista animesarjoista olisi kiva saada juttua Tähdenlentoon. (Jooh.. Voisin itsekin kirjoittaa niistä, mutten koe tuntevani näitä teoksia kovin hyvin.)

Noin ylipäätään olisi hienoa, jos löytyisi porukkaa kirjoittamaan Tähdenlentoon melkeimpä mistä vaan. Tähdenlento on tällä hetkellä vain muutamien aktiivien, ennen kaikkea sen päätoimittaja Naran harteilla ja uudet kirjoittajat toisivat monipuolisuutta lehden sisältöön. Jos teillä on jotain juttuideoita, piirroksia, sarjakuvia, mitä vaan niin kannattaa rohkeasti tarjota niitä mukaan meilaamalla Naralle naravox[at]gmail.com!

Joka tapauksessa, tämänkertainen Tähdenlento oli kokonaisuutena hyvä ja monipuolinen lukupaketti. Suosittelen lämpimästi!

Ja ne, ketkä eivät Hopeanuoli-faniyhdistyksen jäseniä ole niin liittykää ja sass.. eikun siis öhöm, voitte tilata Tähdenlentoja itsellenne Hopeapuodin kautta tai ostaa niitä tapahtumissa yhdistyksen pöydältä - seuraavan kerran mahdollista Espoon Kibeconissa.

Nyt toivotan omalta osaltani blogini lukijoille Rauhaisaa Joulun Odotusta!

tiistai, 12. marraskuu 2019

Gingacon 2019

Artikkelin kuvat: Nyymix

GC19_04.jpg

Gingacon on nyt onnellisesti takana päin ja jälkikäteen ei voi muuta sanoa kuin että VAU, olipas se.. Kylläpäs se oli!

Tässä viimeisen vuorokauden olen toipunut hurjasta tiedosta, että meillä oli kaikkiaan noin 600 kävijää - 508 myytyä lippua, 87 greenroomilaista ja siihen päälle talossa samaan aikaan pyörineet Ronja Ryövärintytär -teatterinäytöksen kävijät, sekä tietenkin Järvenpää-talon henkilökunta. Aiempina vuosina conin kävijämäärä on pyörinyt 400 kävijän kieppeillä.

Vuoden 2019 Gingacon järjestettiin siis Järvenpään Järvenpää-talolla 2.11. ja kyseessä oli historian neljäs ja toistaiseksi viimeinen Gingacon. Jatkoa katsellaan vähän sen mukaan, miten saadaan coniteaan riittävä määrä sitoutunutta porukkaa mukaan. Olisi myös erittäin tärkeää, että Gingacon suostuttaisiin viimein lisäämään Kompassiin - olemme sitä joka vuosi pyytäneet, mutta sille ei ole kuulemma löytynyt aikaa. Mm. vapaaehtoisia järjestyksenvalvojia olisi tärkeää saada riittävästi, jotta con voitaisiin järjestää uudelleen nykyisellä volyymillaan.

GC19_06.jpg

GC19_05.jpg

"Hohhoijaa... Mun piti kai joku puhe teille pitää.." *hörps*

Tänä vuonna Gingaconissa oli entistä ehommat avajaiset, vaikka allekirjoittanut sinne vähän vastaheränneenä saapuikin. Undertale - Musikaali toiveista ja unelmista -produktion kuoro esiintyi avajaisissa ja heillä oli myös oma järjestöpöytänsä taidekujan päädyssä. Järvenpää-talon yli 500-paikkainen Sibelius-sali oli erinomainen paikka pitää pukukilpailut ja muuta ohjelmaa. Talon tekniikan ihmiset ansaitsevat lämpimän kiitoksen! Lava oli hyvin valaistu conin tämänvuotisia teemavärejä myötäillen.

Taidekuja oli aiempia vuosia suositumpi ja sinne taisi hakea ennätysmäärä porukkaa. Ei käynyt yhtään kateeksi taidekujavastaavana toiminutta Kuromea, joka joutui valitsemaan lahjakkaiden taiteilijoiden joukosta sopivan kokonaisuuden kujalle. Myös myyntisalissa oli ennätysmäärä myyjiä ja sponsorit monella tapaa hienosti muutenkin mukana.

Gingaconin pukukilpailuthan ovat siitä erikoiset, että meillä on cosplayn lisäksi myös hyvin suosittu fursuit-sarja. Nyt tämänvuotisessa kisassa oli valitettavasti aikataulutuksen osalta jotain häslinkiä, jonka vuoksi parituntiseksi kaavailtu kisa meni noin puolessa tunnissa. Mukana oli kuitenkin liuta upeita asuja kummassakin sarjassa asiantuntevien tuomareidemme syynissä. Tulevaisuudessa pyritään sitten parantamaan tuon aikataulutuksen ja suunnittelun osaltakin. Iso kiitos koko pukutiimille ja upeille kisaajille osallistumisesta!

Cosplay-tuomarit Jokura ja Saga.

GC19_08.jpg

GC19_07.jpg

Mm. Urumi sponsoroi kisapalkinnoiksi oheistuotteita ja upeat pokaalit conin pukukilpailuihin.

Järvenpää-talo oli tilojensa puolesta aiempaa isompi, avarampi ja toisaalta myös hintavampi paikka järjestää Gingaconia. Moni kävijä on kehunut tilojen väljyyttä ja greenroomilaiset - joihin kuuluvat meillä conitean, vänkäreiden ja ohjelmapitäjien lisäksi myös myyntisalin myyjät ja taidekujalaiset - kehuivat talolta tilattuja ruokia herkullisiksi. En voi kuitenkaan rehellisesti sanottuna suositella Järvenpää-taloa con-paikaksi. Mm. talossa vallitseva ehdoton eväskielto koettiin monien kävijöiden taholta ikäväksi ja se hankaloitti melkoisesti greenroomin järjestämistä. Järjestyksenvalvonnan kanssa tuli myös haasteita, kun Järvenpään teatteri piti näytöksen talossa samanaikaisesti, vaikka alusta saakka olimme ilmoittaneet vuokraavamme koko talon. Kuulimme näytöksestä alle 2kk ennen conia ja täysi eväskielto selvisi myös vähän jälkijunassa, jolloin con-paikan vaihtaminen olisi ollut hyvin hankala prosessi.

Positiivista paikassa oli myös mahdollisuus hoitaa lipunmyynti Lippu.fin kautta, joskin sen vuoksi jouduimme nostamaan lipun hintaa kahdella ja puolella eurolla - mikä ei vielä kovin paha ole. Aiempina vuosina olemme hoitaneet lipunmyynnin Hopeapuodin kautta ja epäilisin, että tuttu iso myyntikanava saattoi osalla kävijöistä madaltaa kynnystä ostaa lippu ennakkoon. Ovelta myytiin tänä vuonna vain 66 lippua, kun luku on ollut aiemmissa Gingaconeissa yli sadan.

GC19_03.jpg

GC19_02.jpg

Gingaconilla oli tänä vuonna todella monipuolinen ohjelma aiempaan verrattuna: oli luentoa MLP:stä, roolipelaamisesta, Digimonista ja Gingasta. Myös jatkuvan ohjelman määrää ja monipuolisuutta onnistuttiin lisäämään animehuoneen, VR-pelipisteen ja boffermiekkapajan muodossa perinteisten Ginga Roomin ja Cardfight! Vanguardin lisäksi.

Oma osallisuuteni Gingaconiin oli tänä vuonna pääjärjestäjyyden ohella markkinoinnista vastaaminen, monien juoksevien asioiden hoito, nettimainosten graafinen suunnittelu (ohjelmalehden taitto on Essi Välimäen käsialaa), tilasuunnittelu apulaispääjärjestäjän kanssa ja muun conitean auttaminen omissa hommissaan. Pidin lisäksi peräti kaksi luentoa ja Ginga-miitin, sekä esiinnyin avajaisissa ja päättäjäisissä, sekä laitoin juttuja myyntiin taidekujalle ja kirppikselle. Kirpparilla meni mm. 2007 Animeconin ryhmäcosplay-kisassa olleen Hopeanuoli-ryhmäcossin Chibin pää. Vähän haikeaa siitä oli luopua, mutta ehkä se tuottaa iloa uudelle omistajalleen.

GC19_01.jpg

Conitea lavalla, Hopeanuoli-faniyhdistyksen aktiiveja, niin vanhoja kuin uudempiakin kasvoja. (Aivan koko conitea ei päässyt lavalle, mm. lipunmyyntivastaava A. Vulgaris ahersi infossa&narikassa, Ginga Room -vastaava Anton omassa hommassaan ja Kurome taidekujalla vielä päättäjäisten aikana.)

Toistelen päättäjäisissä sanomaani, että iso kiitos mainiolle porukalle, joka teki tästä conista tänä vuonna mahdollisen: conitealle, työvoimalle, ohjelmapitäjille, sponsoreille, taidekujailijoille, Järvenpää-talon henkilökunnalle ja coniin saapuneille ihanille kävijöille!

Gingacon toivoakseni palaa kuvioihin 2021. Tässä välissä Hopeanuoli-faniyhdistys palaa takaisin ruohonjuuritasolle ja 2020 keskitymme järjestämään mukavaa matalan kynnyksen toimintaa, miittejä ja pieniä kokoontumisia Gingasta pitäville. Tavoitteena on antaa yhdistyksen aktiiveille mahdollisuus välillä levähtää ja keskittyä muuhun. Taustalla toki haeskellaan vuodelle 2021 coniteaa kasaan ja mietitään sopivaa paikkaa tuolloin mahdollisesti järjestettävälle conille.

Kiitokset tämän vuoden Gingaconista pääjärjestäjän puolesta!

maanantai, 26. elokuu 2019

Kuka pelkää vahvinta narttua?

Ginga: The Last Warsin suomijulkaisu on edennyt osaan 4. Kirjoitin aiemmin sarjan ensimmäisestä osasta ja nyt pureudun osiin 2-4. On ollut tarkoitus päivitellä näistä jo aiemmin, mutta suoraan sanottuna minulla alkoi mennä taas vaihteeksi maku Gingaan näitä lukiessani...

LW2_4.jpg

Tarinan pääjuoni etenee: Akakabuton pojan Monsoonin johtamat karhut ovat saaneet Ohun valtaansa. Gin ja Weed makaavat haavoittuneina hoidossa, muu upseeristo on hajallaan tai kuollut. Melko moni on karhujen vankina odottamassa pääsyä niiden ateriaksi. Nuorin polvi kerää uutta Ohun armeijaa kokoon Orionin ja Siriuksen johdolla.

Vaikken ole Orionia jaksanut ihan kokonaan lukea, tuntui kivalta nähdä siinä seikkailleet pennut aikuisiksi varttuneina. Pelkään kuitenkin kovasti, että intoni lukea Last Wars loppuun saattaa hiipua samasta syystä kuin Orioninkin lukeminen.

Ja se syy on narttujen rooli tarinassa.

LW2_4_A.jpg

Tässä kohtaa pokkarissa 2 lässähti fiilis aika tavalla. Kyrvälläkö ne niitä karhuja lähtevät hakkaamaan?

Nyt, kun kuvia ottaessani (pahoittelen muuten sysipaskaa kännykkälaatua, skannerini hajosi joitain kuukausia sitten) luin kohtauksen uudelleen ja sivumennen huvitti Orionin reaktio: se ei osaa kuin möllöttää tuossa. Joka tapauksessa, Lydian kuoltua yrittäessään pelastaa jo kuollutta pentuaan olisi ollut virkistävää saada seuraavan polven narttusoturi mukaan. Mutta kun ei. Ei sillä, että tämä olisi yllättänyt: Bellahan jätettiin tökerösti sivuun jo Orionissa, vaikka ihan samat karhukoiran geenit hänellä pitäisi olla kuin veljilläänkin. Ei ole tämän takia inspannut lukea Orionia loppuun saakka, väsähdin jossain ennen osaa 20.

Tässä kuussa ilmestynyt neljäs pokkari antoi hetkisen vähän kunniaa nartuillekin, kunnes aloin miettimään...

LW2_4_B.jpg

LW2_4_C.jpg

Onko loppujen lopuksi kovinkaan vaikuttavaa, jos "Ohun armeijan vahvin narttu" pystyy pieksemään taistelukyvyttömän nössön? Anteeksi, mutta minun on muutenkin hiukan hankala mieltää Crossia erityisen hyväksi soturiksi. GNG:ssä hänet nähtiin taistelemassa lähinnä Chuutoraa vastaan ja senkin taistelun Cross hävisi.

Lydiaa pidin niin taitotasonsa kuin asenteensa puolesta paljon Crossia pätevämpänä soturina, mutta Last Warseissa tämä mainitaan ärsyttävästi vain "Jeromen vaimona, joka kuoli suojellessaan pentujaan". Vittu mitä paskaa.

LW2_4_G.jpgOn selvää, että urokset ovat tämänkin tarinan keskiössä. Se pitää vaan niellä, jos meinaa tätä tarinaa lukea eteenpäin. Toisaalta, ei se ole Gingassa mikään uusi juttu, mutta... Saa joskus miettimään, miksi edes fanitan koko sarjaa.

No, pidän koirista ja toiminnasta. Tässä suhteessa ei ole Gingan voittanutta. Ja kaipa tässä kohtaa voidaan puhua rakkaudesta lajiin. Ginga-fanitoiminta sun muu kuitenkin muodostaa aika ison osan omaa elämää ja identiteettiä. Ilman sitä jäisin kai vähän tyhjän päälle. Tiedä sitten, onko se merkki siitä, että pitäisi nimenomaan tehdä vaihteeksi jotain muuta, mutta... En haluaisi olla niin pikkumainen, että alan tällaisen takia vihata rakasta vanhaa fanituskohdetta. Ainahan voi kirjoitella fanitarinoita, joissa on kovia narttusotureita.

Ginga: The Last Warsissa harmittaa vähän toinenkin asia ja se on karhujen rooli juonessa. Nyt tässä neljännessä osassa saatiin vähän esimakua eräästä melko suureksi teemaksi tarinassa muodostuvasta asiasta - Siriuksen myötätunnosta karhuja kohtaan. Itse henkilökohtaisesti pidän tästä Siriuksen radikaalista ajattelutavasta, vaikka se tavallaan vetää entistä överimmäksi veljesten isän harrastaman jeesustelun ja pahisten armahtamisen.

Tältä ajatukselta, että karhut eivät loppupeleissä olisikaan pahoja, viedään kuitenkin tehokkaasti pohja. Muunmuassa Bobin kokemien julmuuksien ja vangeiksi jääneiden sotureiden kohtelulla osoitetaan, että karhuja kohtaan koettu myötätunto on väärin. Minusta olisi paljon mielenkiintoisempaa, jos Monsoon ei olisikaan oikeasti kieroutunut paskiainen, vaan nimenomaa väärinymmärretty, koska on karhu. Se tekisi tarinasta tietyllä tapaa paljon opettavaisemman.

LW2_4_E.jpgNyt tarinan opetuksena tuntuu olevan, että yritykset ymmärtää erilaisuutta ovat vain typerää sinisilmäisyyttä. Mielestäni Siriuksen puheet koston kierteen katkaisemisesta ansaitsisivat saada vähän toisenlaisen roolin tarinassa.

Myös Weedillä liika myötätuntoisuus toisinaan kostautui, kun hänen armahtamansa viholliset jatkoivatkin juonittelua. Toisaalta sen kautta saatiin uskollisiakin tovereita, kuten esimerkiksi näissäkin osissa taidoillaan loistava Rocket. Ellei itse pääpiru Monsoonista olekaan parantamaan tapojaan niin olisiko Siriuksen myötätunnolla mahdollista saada edes jostain rivikarhusta Ohun liittolainen? Ainakin Bob karhujen kieltä osaavana antaisi tähän mahdollisuuden.

Veikkaan kuitenkin, että joudun tyytymään tämänkin toiveen toteutumiseen lähinnä omassa fanitarinassani.

Yhtenä kivana sivuseikkana pitää muuten mainita Chuutoran kaatuneet pojat, joita muisteltiin ohimennen Rocketin, Kyoshiron ja Kenin päätyessä samalle luolalle, jonne Ohua Hougenilta puolustanut joukko vetäytyi. Kai-veljesten ruumiit olivat yhä luolassa ja Ken esitteli ne asiaa ihmetelleille Kyoshirolle ja Rocketille.

Pidin myös siitä, ettei Siriuksesta ja Orionista tehty automaattisesti uuden armeijan lapsijohtajia, vaan Unsai viisaampana toimii armeijan komentajana. Tosin loppua kohden pedattiin vähän asetelmaa, joka johtanee siihen, että Orion kärsimättömänä lähtee omin päin perseilemään ja pahimmillaan tapattaa sotilaita harkitsemattomuudellaan. Kyseinen asetelma tuo mieleeni sen, kun Kyoshiro jätettiin Weedin toimesta pois tiedusteluryhmästä ja tämä lähti omin päin soluttautumaan Hougenin joukkoon - mikä animen puolella johti lopulta Ginin pelastumiseen.

En ole lukenut sarjan spoilereita kovin tarkkaan, joten en tiedä, miten tässä tällä kertaa käy.

LW2_4_H.jpg

Joka tapauksessa, ei ehkä fiksuin mahdollinen veto Unsailta lähteä itse muiden tiedusteluryhmien kanssa ja jättää kärsimättömälle Orionille armeijan komento siksi aikaa.

Huomasin tässä kohtaa pitävän Siriuksen harkitsevaisuudesta, kun tämä kysyi Unsailta neuvoa, eikä ollut heti päsmäröimässä omine ajatuksineen. Tämä luonnetyyppi toimii hyvin rämäpäisen ja äkkipikaisen Orionin rinnalla - ainakin, jos siitä on oikeasti hyötyä tarinassa, eikä päädytä siihen, että Orionin tyyli toimia harkitsemattomasti johtaakin aina lopulta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

LW2_4_F.jpgMukaan saatiin myös mielenkiintoinen elementti tarinaan, kun Kogien Vanhin antoi Kyoshirolle tehtäväksi viedä sanaa muille, että karhut olisivat parhaiten lyötävissä käyttämällä ihmisten aseita, kuten Kurojakin aikanaan käyttämää sirppiä.

Sinänsä kyllä vähän hassua, ettei perinteinen Battouga enää kaadakaan karhuja, kuten ennen. Toisaalta, ei tuo sirppikään mikään uusi keksintö ole: taistelussa Madaraa vastaan käytettiin samaa ideaa ja Gin kaatoi karhun lopulta iskemällä terävän puuseipään karhun kitalaesta läpi.

Kyoshiron pakomatka tämän ajatuksen eteenpäinviejänä olisi katkennut lyhyeen ilman Bobin ja Rocketin väliintuloa. Jään kyllä mielenkiinnolla odottelemaan, millaiseksi Bobin rooli tarinassa kehittyy.

Kyoshirossakin nähtiin uusia puolia, kun tämä ei yllättäen kyennyt peloltaan toimimaan katsellessaan, miten Monsoonin karhut söivät taistelutoverin ruumista. Kenties Kyoshirokin alkaa pikku hiljaa hieman viisastua ja muuttua harkitsevaisemmaksi? Samaa ei voi sanoa luonnetyypiltään samanlaisesta Kurotorasta, jossa tuntuu riittävän vielä vanhana kääkkänäkin uhoa rasittavuuteen asti.

Huolimatta siitä, että Kurotora on aina ollut yksi lempihahmoistani, alkoi neljättä Last Warsia lukiessa tuntua siltä, että tuokin veteraani olisi jo korkea aika laskea haudan lepoon. Noin yleensä tuntuu välistä vähän väärältä, kun herää ajatus, että vanhimpien Ohun soturien olisi aika kaatua tarinassa joko taistellen tai ihan vanhuuttaan. Gininkin pudotessa rotkoon Monsoonin iskemättä oli ensimmäinen ajatukseni silleen "jes, vihdoin!" Tuntuu aika kamalalta toivoa omien lempihahmojensa kuolemaa. Toisaalta, kaikkein rasittavin superpappa on Akame, joka nyt ei ole koskaan mikään suosikkihahmoni ollutkaan.

Laskujeni mukaan nuo rupeavat olemaan iältään jotain 30-vuotiaita, mikä on koiralle aika luonnotonta. Sääli myös Hiroa, jonka olisin ennemmin nähnyt seuraavan pentujensa kasvua aikuisiksi. Hittoako sen piti mennä jonkun ikälopun vaarin takia kuolemaan?! Olkoon Gin miten legendaarinen hyvänsä.

  • Seuraa Hopeista Ginga-blogia!

    RSS/Atom-syöte