Olen tässä hieman väkinäisesti lueskellut Ginga Densetsua jatkavaa Noah-sarjaa. Last Warsin luin kokonaan, mutta sitä ennen Ginga Densetsu Orion jäi minulta kesken sekavuutensa takia. Miljoona koiraporukkaa puuhailemassa kukin omiaan. En vain pysy kärryillä ja sama kyllä vaivaa tätä Noah-sarjaakin.

 

Huom! Artikkeli sisältää spoilereita suomeksi ilmestyneistä Noahin pokkareista, sekä Last Warsista ja Orion-sarjasta!

 

 

Siitä on vierähtänyt tovi, kun luin edellisen osan. En totta puhuen kovin tarkkaan enää sen vuoksi muista, mitä sarjassa on edes aiemmin tapahtunut. Se on melko suoraa jatkoa Last Warsista, joka päätyi harmikseni Siriuksen ja Monsoonin kuolemaan. Elättelin paljon toiveita, että seuraava sukupolvi olisi tehnyt rauhan karhujen ja koirien välille menneisyyden traumoista huolimatta. Se olisi tuntunut oikeudenmukaiselta ja opettavaiselta tarinalta. Nyt lähdettiin vähän dramaattisemmalle tielle ja kai siinäkin oma jännyytensä on.

Noah lähtee käyntiin tilanteesta, jossa tarinan päähenkilönä edelleen toimiva Orion on järkyttynyt veljensä menettämisestä ja kuljeksii ympäriinsä. Hän tutustuu Noah-nimiseen koiraan, joka itse asiassa on hengissä joesta aikoinaan selvinnyt Hyena. Minusta on todella ilahduttavaa, että myöhemmin yhdeksi Gingan suosikkihahmoikseni nousseesta koirasta on tehty oma tarinansa. Noah on hahmona varsin mukava, pitkän elämän viisastama ja hyväsydäminen. Hänelle on myös kirjoitettu omalla tavallaan merkityksellinen rooli minusta varsin kekseliäällä tavalla: käydessään lähellä kuolemaa hän näkee näyn, jonka avulla hän voi varoittaa villikoiria näiden maailmaa uhkaavasta ennennäkemättömästä vaarasta. (Mikä se on, selviää myöhemmin sarjassa. Nyt asiasta annetaan vihiä näyttämällä maata lähestyvää meteoria, jonka sijainnin sokea Noah näyttäisi kykenevän paikantamaan.)

 

 

Sarjassa tällä hetkellä eräänlaista pahiksen virkaa toimittavat Aka-arin kolme valtiasta, Wangwang, Beniô ja Shuô. Pahikset ovat rodultaan tiiberinmastiffeja ja heidän kokoaan on liioiteltu aika rankasti. Se tuo mieleen karhut ja Kaibutsun. Eräs erikoinen ratkaisu, mitä fanit ovat ehättäneet ihmettelemään, on näiden koirien turkkien muotoilu siihen kuntoon kuin rodun näyttelykoirilla. Mitenkä lie villikoirat ylläpitävät moisia fledoja itsellään? Jännä veto sekin.

Hahmoina nuo ovat aika mitäänsanomattomia, isoja, oikukkaita ja melko törpön oloisia. Hougenkin oli mielenkiintoisempi pahis pervoiluineen, enkä edes pitänyt hänestä erityisemmin hahmona tai pahiksena. Tämä isot mörököllit ovat suoraan sanottuna vaan tylsiä.

Koitin hetken pohtia, millä Aka-arin veljeksistä olisi saanut edes vähän mielenkiintoisempia hahmoja. Mieleeni muistui, kun joskus tuskailin, että Gingaan voisi laittaa jonkun jättirotuisen bad ass -nartun vaikka pahikseksi. Se toisi heti lisää mielenkiintoa, jos kyseessä olisivatkin Aka-arin sisarukset ja vaikka yksi niistä olisi narttu. Nyt ne ovat vaan kolme melko samanoloista möllykkää, joista on vaikea muistaa, kuka on kukin. Iso pahisnarttu olisi ollut hulvaton ja tuonut jotain uutta Gingan maailmaan. (Uutta tässä sarjassa kyllä on luvassa. Kirjoitan siitä varmaan sitten, kun pääsen lukemaan kyseiset pokkarit suomeksi - en ole vielä muodostanut mitään kunnollista mielipidettä asiasta.)

 

 

Huomasin lukiessani, että minulla todella tympii lukea Gingaa sen jälkeen, mitä Siriukselle ja Monsoonille tapahtui. Toki jonkun verran piristi nähdä vanhoja suosikkihahmoja, kuten Kyoshiroa ja Rocketia tapahtumien keskiössä. Noin muuten tuntui välistä, että vähän liikaa eri koiralössejä menossa kuka minnekin. En ole suoraan sanottuna yhtään kärryillä tai jaksa muistaa, missä kukin porukka pööpöilee.

Noin yleisesti koirien touhut tuntuivat läpi tämän pokkarin melko typeriltä. Niin hyvisten kuin pahistenkin. Muutama, kuten Rocket, Andy ja Noah, yrittävät vähän käyttää aivojaan, mutta muut pölkkypäät ympärillä paskovat nämä yritykset melko tehokkaasti. Andy ja Yamabiko onnistuivat soluttautumaan Shuôn matkaan selvittääkseen, missä veljesten tukikohta sijaitsee. Bon ikävä kyllä haki Orionin mukaan ja tämä sotki suunnitelman hyökkäämällä Shuôn kimppuun. Ärsyttää, kun tästä Rikin perillisestä on tehty tuollainen yksinkertainen idiootti.

 

 

Myös Rocketin yritys ujuttaa Kagetora ja Kyoshiro Beniôn laumaan meni mönkään vihollista harhauttaneen Rocketin jäätyä kiinni. Weed oli käskenyt Rocketin ottaa johdon, jos hänelle tapahtuisi jotain - ja Weedhän onnistui toki jäämään aiemmin kiinni ja makaa nyt vihollisen vankina kävelykyvyttömänä. Minusta Rocket oli tähän kaikin puolin hieman kummallinen valinta, vaikka hahmosta kovasti pidänkin. Ja lisäksi vähän kyseenalaista tehdä moinen nimittäminen kertoen siitä vain Rocketille itselleen.

 

 

Weed pääsi taas pätemään. Huomasin verenpaineeni nousevan tätä lukiessa, meni kerta kaikkiaan maku koko hahmosta Last Warsissa. Kaiken tuon jeesustelemisen jälkeen olisi voinut luulla, että Weed olisi edes vähän löytänyt ymmärrystä poikansa Siriuksen yrityksiin tehdä rauha Monsoonin kanssa, mutta kun ei. Ärsyttävän ristiriitainen ja tekopyhä hahmo. Yh.

Uusina sankareina tässä pokkarissa pääsivät loistamaan Nokizaru Kenshinin pojat Nobushi ja Shikoro. Orionin jäätyä puolitiehen en kauhean hyvin muista koko Kenshiniä ja tämän kuolema Last Warsissakin oli aika random. Veljekset ovat melko nuoria, alle vuoden ikäisiä, mutta siitä huolimatta täynnä rohkeutta ja taistelutahtoa. Vanhemmat soturit tekevät toki oikein yrittäessään suojella heitä. Rocket, Kyoshiro ja Kagetora jättäytyvät taisteluun vihollisen kanssa antaakseen näille aikaa paeta. Tuo maassa hyödyttömänä makaavan Weedin päänaukominen ärsytti varmaan lähinnä, koska kyseessä oli Weed.

 

 

Täytyy sanoa, että nämä uudet nuoret sankarit herättivät minussa mielenkiintoa ottaa ja lukea se Orion-sarjakin kunnolla. Ihan vain, että tietäisi näiden taustan paremmin. Veljesten ulkonäkö poikkeaa myös kivasti sarjan pystykorvamassasta. Nobushi on tosin aikalailla kopio isästään, Shikoro puolipystyine korvineen on kivan freesi. Harmi, että hän jää enemmän taustalle Shikoron ollessa pääasiassa äänessä.

Nokizarun veljesten ja pahiskolmikon ohella Noah-sarjan rotukirjoon mahtuu muutakin virkistävää vaihtelua. Yhtenä tällaisena täytyy mainita Noahin laumaan kuuluvat pienikokoiset koirat Buna ja Kogomi, jotka ainakin omaan silmääni vaikuttaisivat jackrusselinterriereiltä (tai joltain vastaavilta).

 

 

Suosikkihahmojeni Rocketin ja Kyoshiron menoa oli niinikää ilo seurata. Rocket on kehittynyt paljon juonittelevasta ja hieman pelkurimaisesti Hougenia seuranneesta koirasta rohkeaksi soturiksi. Hän on myös piristävän terävä-älyinen tapaus moniin muihin Ohun sotureihin verrattuna. Olisikin vähän tylsää, jos vinttikoiran nopeus olisi hänen ainoa vahvuutensa.

Kyoshiro toisaalta on säilyttänyt luonteikkaan rämäpäisyytensä ja hänen menoaan oli ilo seurata. Hahmo pääsi tässä pokkarissa myös loistamaan tempuillaan. Ulosteen heittäminen vihollisen naamalle taktisena hämäyksenä sai minut nauramaan. Kakkahuumorista voi toki olla montaa mieltä, mutta mukavaa, ettei Kyoshiro ole täysin hukannut koltiaismaista luonnettaan aikuistuessaan. Ei aina tarvitse olla niin vakavan aikuismainen.

 

 

Erityistä hilpeyttä heräsi tuo Kyoshiron ilme hänen tukkiessaan suunsa hetkeksi tassuillaan (ilmeisesti pitääkseen pokkansa) ja samaan syssyyn Rocketin "Mitä hittoa, Kyo?" -kommentti.

Mukaan osaan mahtui myös tunnelmointia. Meteoriitin näyttämisen ohessa laumaansa eteenpäin johdattava Shuô seisahtuu ihastelemaan maisemia pariinkin otteeseen. Päätin omaksi ilokseni värittää kuvan, jossa tuo Andy ja Yamabiko perässään kulkeva pahis seisahtuu toteamaan kuun olevan täysi.